Kotona ei ollut tuoreista yrteistä kuin korianteria, laitoin sitä ja perään heitin vähän kuivattua basilikaa. Korianteri toi ihanan maun kastikkeeseen, suosittelen kokeilemaan!!
Tosi hyvää!!!
Laitoin puolet vähemmän sokeria eikä ollut yhtään liian makeaa...
Sokeria siis mielestäni vähän liikaa ohjeessa mutta muute erittäin hyvä ohje👍👍
Tuli todella hyviä ja maistuvat oikealta leivältä! Korvasin pellavarouheen auringonkukansiemenillä ja cashewpähkinöillä, koska ei löytynyt kaapista muuta. Lisäsin myös karpaloita.
Useissa valmiissa jerkyissä kuitenkin tuoteselosteessa kerrotaan, että liha kypsennetään ennen kuivausta - esim. Jack Link's ...
Lienee asia niin, että se "aito" raakana kuivattu on sitkeämpää ja maku vaatii vähän totutteluakin, kuten poron kuivaliha Lapissa. Kypsennetty ja kuivattu on mukavampaa syötävää ja maistuu tutulle hyvälle paistille ... Luultavasti useimpien makuun parempi! Kaupalliset toimijat todennäköisesti pyrkivät tekemään tuotteita joista useimmat tykkäävät, että kauppa käy ... "Aito" viinakin on pontikkaa ja viini kiljua ... 8-)))
Eilen tein, joskin hieman omalla twistillä. Oli varmasti parasta mitä olen vähään aikaan keittiössäni saanut aikaan. Olisiko tuohon reseptiin tullut painovirhe? Kalakastike? Olisko kuitenkin kana?
TISKIjASKA 82 RIEHUU TÄÄLLÄ JA SOTKEE TUNNELMAT MUTTA KUKAAN EI TEE MITÄÄN, ON SANAVARASTO ERITTÄIN SUPPEA TÄLLÄ "KOTIKOKILLA" PISSAVEHKEET SUN MUUT ULOSTUKSET VAAN...
Miksi niin vaikeasti pitää tehdä?tässä: 3l punaista maitoa,kuumenna kiehumispisteeseen,sekota et ei pala pohjaan,HUOM maito palaa nopeesti kiinni kattilaan,siis valvo kokoajan maidon kuumennusta,kun kiehumispisteessä kaada piimä joka vaikka ollut 2vrk. lämpimässä happanemassa,mitä happamempaa piimä on sen maukkaampaa kotijuustosta tulee.anna herottua n.vartin-puoltuntii,kaada seos siivilän läpi ja herat talteen jos haluut,ite oon viemäriin antanut herojen mennä kun en sämpylöitä leivo,mausta tuo juustomassa suolalla makusi mukaan,2tl vuorisuolaa,Helppoa kuin heinän teko .)
Ihanaa luksusherkkua, peukku siitä !
meillä on parsa niin tuoretta että ( haetaan melkein suoraan pellosta ) ei sitä tarvitse kuoria lainkaan ja rapsan parsan saa kun sitä keittää korkeintaan 2 minuuttia ! Pieni vihje tässä vaan meiltä parsansyöjiltä pellon reunalta...
onpas meidän lempiherkkua keväisin kun tuore parsa ilmestyy. Sitä käsitellään meilläkin ihan samalla lempeällä tavalla kuin ilseR sanoo, ei kuorita eikä keitellä liikaa, parsan syönti käy raakanakin salaateissa ! Iso peukku herkullesi
Näyttääpäs peukkuherkulta ! Tosin meillä ei koskaan kuorita vihreää tuoretta parsaa. Sitä keitetäänkin myös vaan pari minuuttia korkeintaan muuten menee sohjoksi. Parsaa tulee kohta kauppoihin ja tämä herkku menee tekoon
Ohhoh, jos vain yhdestä limestä tuli liikaa. Limen kuuluu tässä toki maistua mutta niin kuuluu kaiken muunkin. Olen huomannut, että jos avokadot sattuvat olemaan tosi mauttomia, niin sitten jää lähinnä valkosipulin ja limen maku jäljelle. Parhaaksi olen todennut Lidlin pikkuiset avokadot (joita sitten toki tarvitaankin enemmän kuin isoja).
Ohhoh! Harmin paikka. Varmaan oli tosi tulista käyttämäsi chili, koska olen tehnyt tätä monen monta kertaa ja koskaan se ei ole ollut varsinaisesti tulinen, vain pieni jälkipotku on tullut chilistä. Yleensä käytön chilirouhetta (oiskos ihan pirkka).
Laitoin puolet vähemmän sokeria eikä ollut yhtään liian makeaa...
Sokeria siis mielestäni vähän liikaa ohjeessa mutta muute erittäin hyvä ohje👍👍
Useissa valmiissa jerkyissä kuitenkin tuoteselosteessa kerrotaan, että liha kypsennetään ennen kuivausta - esim. Jack Link's ...
Lienee asia niin, että se "aito" raakana kuivattu on sitkeämpää ja maku vaatii vähän totutteluakin, kuten poron kuivaliha Lapissa. Kypsennetty ja kuivattu on mukavampaa syötävää ja maistuu tutulle hyvälle paistille ... Luultavasti useimpien makuun parempi! Kaupalliset toimijat todennäköisesti pyrkivät tekemään tuotteita joista useimmat tykkäävät, että kauppa käy ... "Aito" viinakin on pontikkaa ja viini kiljua ... 8-)))
Tein vastaavaa puolilla raaka-aineista: