4 637
4 637

Wokaten Aasian Suuntaan

2 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

½ munakoisoa
1 porkkana
muutama puunkorva
2 valkosipulinkynttä
½ isoa sipulia
2 kuivattua chiliä
teriyakikastiketta
1 dl vettä
ananaspaloja+lientä
n.300 g possun ulkofilettä
nuudeleita
vettä ja suolaa ja rasvaa paistamiseen

Jaa resepti

Ohje

Leikkaa fileestä muutama ohut siivu ja leikkaa ne ohuiksi suikaleiksi. Kaada teriyakikastike päälle, sekoita hyvin ja jätä maustumaan tunniksi. Laita muutamia puunkorvia likoamaan kylmään veteen. Laita kuivatut chilit veteen likoamaan, voi laittaa samaan sienien kanssa. Leikkaa munakoiso, porkkana, sipuli ja valkosipulinkynnet ohuiksi suikaleiksi. Laita munakoisosuikaleille suolaa.

Laita pannulle tai vokkiin voita tai muuta rasvaa ja tai öljyä, paistele miedohkolla lämmöllä ensin porkkanoita, lisää hetken päästä sipulit ja sienet. Älä ruskista, hauduttele vain pehmeämmiksi. Lisää viimeisenä munakoiso. Lopeta paistaminen kun porkkanat ovat vielä rapsakoita, mutta silti kypsiä. Kaada astiaan odottamaan. Laita kattilaan reilusti vettä kiehumaan nuudeleita varten. Laita lihat paistumaan, rasvaa ei tarvi lisätä. Paista lihat kypsiksi ja ruskista niitä hiukan. Kun vesi kiehuu mausta se suolalla, ota levy pois päältä ja laita nuudelit hautumaan. Lisää lihojen joukkoon desi vettä, ananaslientä ja ananaspaloja. Halkaise chilit ja poista siemenet, lisää pannulle. Hauduttele hetki ja lisää vihannekset. Lämmitä seos.

Valuta nuudelit, kaada tarjoiluastiaan. Kaada liha-vihannesseos nuudelien päälle.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Soija-teriyakiwokki
  • 1 1 Ruoka savustuspussissa
  • 5 0 Hawaijinpata
  • 1 1 Pinaatti-Sipuli-Juusto täytetyt Possut
  • 3 2 Täytetty Possunulkofile
  • 2 1 Kengurua wokissa

Kommentit