Meidän Iskän Merimiespihvit

4 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

500 g naudanpaistia (tai valmiita merimiespihvilihoja)
reilu nokare voita ruskistamiseen
2 dl vehnäjauhoja leivitykseen
ripaus suolaa, valkopippuria jauhojen sekaan
2-3 isoa sipulia
8-10 perunaa
(1 porkkana )
1 lihaliemikuutio
maustepippuria rouhittuna
n 2,5 dl vettä
2,5 dl karjala olutta (5,5%)

Jaa resepti

Ohje

Herkullisen lopputuloksen saat malttamalla kypsentää tarpeeksi kauan !

Leikkaa liha vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi, nuiji kevyesti. Pyörittele suolalla ja valkopippurilla maustetuissa vehnäjauhoissa. Paista voissa pannulla kauniin ruskeiksi ja lado voideltuun uunuvuokaan tai pataan. Paista samassa rasvassa reiluiksi siivuiksi leikatut sipulirenkaat myös kauniin ruskeiksi. (älä puhdista vielä pannua). Lado lihojen päälle viipaloituja perunoita, porkkanoita, sipulia ja maustepippurirouhetta. Lisää kuumalle pannulle olut ja vesi sekä liemikuutio, anna kiehahtaa, jotta pannusta irtoaa kaikki maut mukaan. Kaada liemi siivilän läpi vuokaan, niin että perunat ei ihan peity. Pane 200 asteisen uuniin kannella peitettynä tunniksi. Ota kansi pois ja anna muhia vielä toinen tunti ! Näin saat todella maukasta ja mureaa ! Katso kuitenkin ettei vesi pääse kuivumaan paiston aikana, lisää tarvittaessa vähän.

Tarjoa lisukkeena etikkapunajuuria ja maustekurkkuja.

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 7 Meidän perheen KalaSoppa
  • 7 8 Meidän palapaisti 11.10.2016
  • 5 2 ItalianPata Meidän Tapaan
  • 0 0 Luumukastike paistille tai kinkulle
  • 125 39 Meidän Äidin Lihapullat
  • 15 11 Peremec ~ Pärämätsit Meidän Tapaan

Kommentit

metsänvartija
Satamakaupungeissa tuttu ruoka, ennen sotia jo Viipurissa ravintoloissa tunnettu herkku