Raaka-aineet
3 | perunaa |
250 g | pastaa |
1 | purjo |
1 purkki | tonnikalaa |
3 | valkosipulikynttä |
suolaa | |
maustepippuria! | |
oliiviöljyä |
Ohje
Pistä perunat keittymään, kunnes ne ovat pehmeitä mutta pysyvät yhä kasassa. Laita sen jälkeen pasta keittymään.
Aloita pilkkomalla purjo renkaiksi ja valkosipuli ohuiksi siivuiksi. Kuullota purjoa oliiviöljyssä ja anna sen hetki karamellisoitua. Lisää sen jälkeen valkosipuli. Kun valkosipuli alkaa saada väriä reunoihin, lisää tonnikala. Pilko perunat pieniksi paloiksi ja heitä pannulle. Lisää runsaasti rouhittua maustepippuria. Anna perunan pehmetä. Voit muussata sitä hieman. Kun pasta on melkein keittynyt, kaada loraus hyvin suolattua pastavettä pannulle sipulien, tonnikalan ja perunan sekaan. Sekoita huolellisesti. Huomaat pannulle muodostuvan hieman kastikemaisen koostumuksen, kun perunan ja pastaveden tärkkelykset tekevät työtään. Ota vielä hieman lisää pastavettä talteen. Kun pasta on valmis, valuta vesi pois ja lisää pasta pannulle muiden ainesten sekaan. Lisää myös pastavettä ja sekoita hetki. Ruoka on valmis!
Rouhi valmiin annoksen päälle vielä lisää maustepippuria ja kaada hieman oliiviöljyä.
Lähetä käyttäjälle yksityisviesti