Raaka-aineet
Taikina | |
---|---|
2 dl | Vettä |
1 tl | Suolaa |
2 rkl | Sulaa voita |
4 dl | Ruisjauhoja |
1 dl | Vehnäjauhoja |
Täyte | |
9 dl | Täysmaitoa |
1 dl | Vettä |
2 dl | Puuroriisiä |
1 tl | Suolaa |
1 kpl | Kananmuna |
50 g | Sulatettua voita |
Voiteluun | |
1 dl | Täysmaitoa |
50 g | Sulatettua voita |
Ohje
- Lisää kattilaan maito, vesi, riisi ja suola. Hauduta puuroa noin 40min välillä sekoitellen ja laita se jäähtymään, mielellään seuraavaan päivään asti.
- Tee taikina yhdistämällä ainekset. Taikinaa ei tarvitse vaivata, riittää että se muistuttaa taikinaa. Pistä taikina jääkaappiin riisipuuron kanssa odottelemaan huomista päivää.
- Sekoita kylmään puuroon voisula ja kananmuna.
- Kun taikina on hieman lämmennyt huoneenlämmössä, niin leivo siitä piirakkakaulimella noin 0,5cm paksu levy, josta juomalasin avulla painelee kiekkoja.
- Kauli kiekot todella ohuiksi soikioiks tai ympyröiks ruisjauhoja apuna käyttäen.
- Levitä kaulittujen taikinoiden keskelle noin ruokalusikallinen riisipuuroa, niin että reunoja jää noin 1cm.
- Rypytä reunat etusormien avulla niin että ne 1cm reunat kääntyvät täytteen päälle.
- Paista 300'c uunissa pellillä 15min ilman leivinpaperia uunin keskitasolla.
- Uunin jälkeen voitele piirakat kulhossa johon on sekoitettu voisula ja maito.