Perunaburger kurkkupihvillä 24.7.2024

1 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

n1 kpl keskikokoinen kurkku raastettuna (n.3-4 dl)
1 kpl pieni keltainen kesäkurpitsa raasteena (n.1dl)
varhaisperunoita kypsennettynä
1/2 kpl keltasipulia kuutioituna
2-3 kpl kevätsipulin vartta/ruohosipulia hienonnettuna
tuoretta valkosipulia maun mukaan
n1 dl pankoa/korppujauhoa
1 kpl muna
suolaa
n.1/2 dl persiljaa hienonnettuna
mausteita maun mukaan (persillade)
öljyä paistamiseen

Jaa resepti

Ohje

Laita kurkku-ja kesäkurpitsaraaste siivilään ja suolaa se. Jätä valumaan noin vartiksi. Puristele kuivaksi tämän jälkeen. Itse käytin omia kasvihuonekurkkuja ja pellosta kesäkurpitsakin. 

Hienonna sillä välin sipulit ja persilja. Lisää niihin pankojauhot, muna ja raaste. Mausta makusi mukaan. Itselläni oli itsetehdyssä korppujauhossa mukana itsetehtyä persillade-mausteseosta eli persiljaa, suolaa ja valkosipulia kuivattuna. Tähän sopii myös minttu ja sitruunan kuoriraaste yms. 

Kuumenna pannu ja öljy, lisää joko stanssin avulla tai silmämääräisesti massasta pieniä pihvejä ja paista molemmin puolin. 

Leikkaa varhaisperunoista "sämpylät" siten että leikkaat perunan kahtia ja kummastakin puolikkaasta leikkaat tuon kannan ohuelti pois jotta "burgeri" pysyy pystyssä lautasella. 

Paista perunoihin kaunis pinta, lisää päälle sormisuolaa ja täytä kurkkupihvillä.... 

Voit tehdä näistä haluamasi kokoisia, itse tahdoin näistä alkupalat joten käytin pienintä mahdollista stanssia (muottia) ja keskikokoisia varhaisperunoita.

Kurkkupihvien alkuperäinen ohje Glorian ruoka & viini. 

Huom! Reseptin laadinnassa ongelmaa, raaka-ainelistalta katoaa siihen kirjoitetut aineet, jos reseptiikka ei täsmää sen kanssa, hihkaise, sama muidenkin reseptien kanssa, tää ongelma ollut jo pitkään täällä. 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 8 7 Kasvistäytteiset perunarullat 11.12.2018
  • 5 14 Nokkospannariburgeri 30.5.2022
  • 4 10 Alkuruoka/Amuse bouche naudan sisäfileestä15.12.2018
  • 4 4 Peruna"burger" vol2 13.7.2020
  • 4 9 Peruna"burgeri" 3.8.2018
  • 4 3 Varhaisperunasalaatti 26.6.2021
  • 4 1 Täytetty munakuppi
  • 3 4 Taskuvenuksen Tervehdys
  • 3 2 Suomi-tostada 12.8.2020
  • 3 2 Poroa alkupalaksi 5.1.2019
  • 2 1 Tomaattikupit fetavaahdolla 22.4.2022
  • 2 4 Lohiburgeri 24.8.2018
  • 2 5 Feta-hernepyree leipäset/pintxot 16.5.2021

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Uusi resepti 24.7.2024
  • 0 0 "Vihreä" munakasrulla 17.5.2022
  • 7 10 Kesäkurpitsapyörykät 7.9.2016
  • 0 0 Tyrni-valkosuklaavaahto
  • 5 7 Kasviscannellonit
  • 2 0 Porsaanfileetä luumukastikkeessa

Kommentit

Taskuvenus
Koska noi omat varhaisperunat on aina yhtä inspiroivia, tästä taas perunaburgeria kehiin. Kovin oli kivan makuisia sekä yhdessä että erikseenkin "pihvi ja sämpylät" . Jos vielä yhden perunaburgerin muistaisin tälle kesää tehdä...