Feta-paprikadippi

8 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

2 Punaista paprikaa
300 g Rainbown luomufetaa
200 g Valion tuorejuustoa
Valkosipuli-chiliöljyä
0,25 dl Tuoretta sitruunamehua
Valkosipuli-chiliöljy
0,75 dl Mietoa oliiviöljyä
8 Valkosipulinkynttä
2 Medium chiliä

Jaa resepti

Ohje

Toinen kerta kun tein tätä. Ensimmäisellä maku oli epätasapainossa - liikaa sitruunaa ja raakaa valkosipulia, liian vähän öljyä. Nyt tuli herkullista.

Uuni 225 asteeseen. Huuhtele paprikat kylmän veden alla ja leikkaa puoliksi. Siisti ja ota siemenet pois. Siirrä pellille leivinarkin päälle, kuori ylöspäin. Paahda keskitasolla 25 minuuttia - sinä aikana siivutetaan kuoritut valkosipulinkynnet ja leikataan chilit renkaiksi. 

Kun 25 minuuttia on kulunut, nosta paprikan puolikkaat isoon rasiaan ja laita kansi päälle. Anna levätä 15 minuuttia. Tässä välissä ehtii tekemään öljyn - kypsennä valkosipulia ja chiliä viiden minuutin ajan miedolla lämmöllä. Älä ota väriä. 

Vartti kellossa - kansi pois, poista kuoret paprikan puolikkaista. Pitäisi lähteä helposti. Purista sitruunan puolikas. 

Blendaa kaikki ainesosat tasaiseksi. Koostumus on aluksi ohut, mutta paksuuntuu selvästi jääkaapissa.

Tuoreen sitruunamehun voi vaihtaa punaviinietikkaan. Se on vahvempaa, joten 0,1 dl eli 10 ml kuulostaa sopivalta määrältä. 

Käytä dippinä tai levitteenä. Patonkia, itsetehtyä pitaleipää, ruisnappeja, Reissumiehen tosi tummaa, hapankorppuja, kurkku- ja porkkanatikkuja...

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 1 Eroottinen chorizopasta
  • 0 0 Tuoresalsa
  • 0 1 Feta-paprikadippi
  • 0 0 Mausteinen mangokana
  • 4 2 Bataatti-valkosipulilohkot
  • 1 0 Salsa verde (tomatilloista) 7.9.2024

Kommentit