Kala-parsakaalivuoka perunoilla

30 - 60 min

Raaka-aineet

400 g pakasteseitifileitä sulatettuna
I iso parsakaali
200 g valkosipulituorejuustoa
margariinia
sitruunamehua
valkopippuria
mustapippuria
suolaa
hunajaa
purjon vihreä osa
1 rku ruohosipulia
Perunat
500 g perunoita
kylmää vettä
kuivattua timjamia
pippuria
suolaa
öljyä

Jaa resepti

Ohje

Pilko perunat ja laita kylmään veteen likoamaan ainakin puoleksi tunniksi. Itse laitan usein edellisenä iltana, niin saa nopeasti ruuat pöytään. Kuivaa ja mausta öljyllä, timjamilla ja pippurilla. Kypsennä airfryerissa noin 20 minuuttia 180˚C, kunnes rapeita ja ruskeita.

Sulata nokare margariini ja lorauta joukkoon sitruunamehua, mausta pippureilla ja suolalla. 

Laita tuorejuusto vuoan keskelle, ympärille kalafileet, jotka olet kuivannut talouspaperilla. Kaada noin puolet rasvaseoksesta kalojen päälle. Pilko parsakaali. Varsi on ihan yhtä syötävää kuin nuput. Lisää vuokaan kalojen päälle, kaada päälle loput rasvaseoksesta. Purista päälle hunajaa raitoina. Paista 225˚ C noin vartti.

Ota uunista ja lisää päälle purjon vihreä osa hienonnettuna. Laita uunin vielä viideksi minuutiksi.

Sekoita lopuksi joukkoon paistetut perunat. 

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 2 Beijing Style soup perunoilla (vege)
  • 1 0 Mausteiset kanankoivet paistetuilla perunoilla ja tomaattisalsalla
  • 1 0 Currykana perunoilla
  • 5 4 KEHNÄSIENIKEITTO perunoilla
  • 1 0 Samettinen passionjuustokakku
  • 0 0 Mustikkavohvelit

Kommentit