Korealaiset lihapullat

4 annosta 1 - 1,5 h

Raaka-aineet

Lihapullat
10 ml Öljyä
100 g Sipulia
2 tl Sokeria
400 g Naudan jauhelihaa (17 %)
Kananmuna
0,5 dl Pankojauhoja
30 ml Soijakastiketta (16,9 %)
15 ml Gochujang-chilitahnaa
7 g Inkivääriraastetta
0,5 tl Rouhittua mustapippuria
Kastike
1 dl Vettä
15 ml Sokeria
15 ml Gochujang-chilitahnaa
10 ml Pirkan riisiviinietikkaa
15 ml Osterikastiketta (7,6 %)
Sitrus-seesamikaali
500 g Kaalia
6-7 g Suolaa
18 g Sokeria
15 ml Paahdettua seesamiöljyä
165 g Sitruunan mehu
Kaveriksi
Suolatonta jasmiiniriisiä
Koristele
Kevätsipulilla

Jaa resepti

Ohje

Tee kaali hyvissä ajoin, oma ehti maustua vuorokauden. Leikkasin palan ohuiksi suikaleiksi, nostin siivilään ja huuhtelin kylmän veden alla. Valutin, siirsin isoon rasiaan ja lisäsin mausteet. Kansi päälle, ravistin puolen minuutin ajan. Vein jääkaappiin.

Hienonna sipuli ja laita öljyyn paistumaan. Vauhdita sokerilla, keskilämpö hyvä. Jauheliha huoneenlämpöön. Tässä vaiheessa ystävä mittasi riisin ja veden keittimeen.

Muista huuhdella kolme neljä kertaa kylmällä vedellä, niin saadaan ylimääräistä tärkkelystä pois. Kuori inkivääripala lusikalla ja raasta pieneksi. Saksi kevätsipulia rasiaan ja vie jääkaappiin. Kun sipuli on pehmeää ja ottanut hieman väriä, siirrä sivuun. 

Tee pullataikinan soosi - sekoita chilitahna, soijakastike, inkivääri ja mustapippuri tasaiseksi. Jauheliha isoon kulhoon. Heti perään sipuli, kananmuna, pankojauho ja kastike - sekoita ainekset keskenään.

Pyöritin taikinasta 12 lihapullaa. Tein glasyyrin valmiiksi - sekoitin niin kauan, että gochujang oli täydellisen tasaisesti mukana. 

Kuumensin levyn ja paistoin pulliin pinnat. Yhteensä viisi minuuttia kovalla lämmöllä. Pannuni oli melko pieni, joten suoritin kahdessa erässä. 

Nostin pullat lautaselle, sammutin lämmön ja odotin hetken. Valutin kastikkeen pannulle ja laitoin levyn täysille. Kun alkoi kuplimaan, laskin keskilämmölle. 

Keitin viisi minuuttia välillä sekoittaen. Asetin lihapullat pannulle ja kypsensin toiset viisi minuuttia, välillä käännellen. Kokoa annokset lautasille ja koristele kevätsipulilla. 

Haluat pienempää? Pyöritä taikinasta 18 lihapullaa. Jos teet niin, vähennä paistoaikaa viidestä minuutista neljään. Pidä niitä myös minuutin vähemmän soosissa.

Kastikkeen voi tuplata, taidan tehdä niin seuraavalla kerralla. Voit valmistaa pullat uunissakin - 225 astetta ja vartti.

Taikinaan kannattaa lisätä 0,5 dl maitoa, joka valutetaan pankon joukkoon hyvissä ajoin. Näin lihasta tulee entistä mehevämpää. Myös kolme hienonnettua valkosipulinkynttä loistava lisäys.

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 0 Ground beef bulgogi
  • 1 0 Korealaiset nyhtökanaleivät
  • 2 0 Korealaiset kanarullat
  • 2 0 Mustikkacurd
  • 2 0 Korealaiset kanansiivet
  • 1 0 Trooppinen smoothiebowl

Kommentit