Aasialainen dippikastike

9 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

0,75 dl Sokeria (64 g)
1 dl Kuumaa vettä
0,5 dl Tuoretta sitruunamehua
0,25 dl Tuoretta limemehua
1 dl Soijakastiketta (16,9 %)
20 ml Paahdettua seesamiöljyä
30 g Srirachaa (Go-Tan)
4 Valkosipulinkynttä
4 Medium chiliä

Jaa resepti

Ohje

Haavoittuneella kuusamolaiskarhulla jo 109 reseptiä kasassa. 

Monipuolinen kastike, joka sopii esimerkiksi vietnamilaisten rullien ja gyoza-nyyttien dipiksi tai paistetun munariisin viimeistelyyn. Jos nuudeliannoksessasi on liian vähän suolaa, mausteita ja happoa, lusikoi tätä joukkoon. 

Valkosipuli hienonnetaan joka kerta, chileissä valinnanvaraa - jos haluat säästää aikaa, jätä renkaiksi. Vietnamilaisnaisen mukaan ne myös tarttuvat rulliin tehokkaammin. Hienonnettu näyttää kauniimmalta ja maustaa kastikkeen nopeammin.

Habanero nuoc cham oli herkullista, tämä vielä parempaa. Miksi? Enemmän syvyyttä (paahdettu seesamiöljy), hieman paksumpi koostumus ja pieni msg srirachasta kiva bonus. Sitruunan ja limen yhdistelmä oli yllättävän hyvä. 

Säilyy jääkaapissa laadukkaana kuukauden ajan, kunhan pidät sitä hyvin suljettuna ja otat aina puhtaalla lusikalla. Sekoita tasaiseksi juuri ennen annostelua.

Jos haluat miedon kastikkeen, puolita chilin ja srirachan määrä. 

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 3 Aasialainen grillikasleri
  • 2 0 Aasialainen kanawokki
  • 1 1 Aasialainen katkarapukeitto
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 2 1 Aasialainen Possusalaatti
  • 2 0 Aasialainen majoneesi (umami-chili-lime)

Kommentit