1 139
1 139

Ramen liemipohja

Raaka-aineet

3 l vettä
1 paketti kanankoipia tai nuijia
1 kpl omena
1 kpl peruna
0,5 kpl valkosipulia
0,5 kpl sipulia
1 pala inkivääriä
1 rkl soijakastiketta
1 miriniä
1 rkl etikkaa
5 kpl tuoreita tai kuivattuja siitakkeita
1 tl kiinalaista mustaetikkaa
1 tl seesamiöljyä
1 pala kombua
3-5 dl kalahiutaleita (bonito)

Jaa resepti

Ohje

Tässä pohjaliemen resepti ramenille, jota voit jatkaa haluamillasi mausteilla. 

Liemi koostuu kahdesta erillisestä liemestä, jotka lopuksi sekoitetaan keskenään.

1. laita merilevää (kombu) ja muutama siitake 1,5 litraan vettä ja anna sen olla noin tunnin verran.

2. tällä välin aloita toisen liemen teko. Laita kattilaan kanankoivet tai nuijat, sipulit, omena, perunat, soijakastike, etikka, inkivääri, mirin sekä 1,5 vettä. Keitä 1-2 tuntia kunnes kana on kypsää.

3. noin puoli tuntia ennen kuin kohta 2 on valmis ota merilevä pois ensimmäisestä liemestä ja laita joukkoon kalahiutaleet. Keitä puolisen tuntia miedolla lämmöllä. Tästä ensimmäisestä tulee siis japanilainen dashi-liemi, jota käytetään mm. misokeiton pohjana. 

4. Siivilöi kumpikin liemi uuteen isompaan kattilaan ja kiehauta.

5. Jatka lientä haluamallasi mausteilla (esim. soijakastike, seesamiöljy, miso jne) ja laita joukkoon mieluisia lisukkeita. Koivista tai nuijista voi irroittaa lihan, joka on mukavan pehmeää ja toimii lisukkeena. Liha ei myöskään mene hukkaan.

Suhteet ja mausteet eivät ole myöskään kiveen hakattuja vaan voi halutessaan soveltaa oman maun mukaisesti.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit