Maisemakahvilan raparperipiirakka

1 - 1,5 h

Raaka-aineet

Muruseos (pohjaan ja päälle)
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g voita
Pohja (2/3 muruseoksesta)
2/3 Muruseoksesta
2 dl piimää
1 kananmuna
Täyte
1 l raparperia (noin 650 g, noin 3 ohkaisempaa vartta)
2 prk rahkaa (500g)
2 dl sokeria
2 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria
Päälle muruseos
1/3 muruseoksesta

Jaa resepti

Ohje

Muruseoksen teko

Sulata ensin voi mikrossa tai kattilassa, anna jäähtyä hieman. Sekoita muruseoksen kuivat aineet keskenään. Lisää lopuksi voisula ja sekoita murumaiseksi massaksi.

 

Pohja

Ota muruseoksesta silmämääräisesti arvoiden 2/3 toiseen astiaan. Sekoita keskenään piimä ja muna ja lisää tämä seos toiseen astiaan ottamaasi 2/3 muruseoksesta. Sekoita seos tasaiseksi taikinaksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille (korkeareunainen).

 

Täyte

Kuori ja pilko raparperit viipaleiksi. Sekoita täytteen ainekset (rahka, sokerit, kananmunat) keskenään. Laita raparperit pohjan päälle ja kaada sen päälle rahkaseos. Halutessasi voit sekoittaa raparperit rahkaseokseen ja kaataa kaiken kerralla pohjan päälle

 

Muruseos, jäljellä oleva 1/3

Ripottele jäljellä oleva 1/3 muruseoksesta täytteen päälle koristeeksi. 

 

Paista raparperipiirakka 175 asteessa keskitasolla n. 45 minuuttia

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Paistettu mustikkajuustokakku
  • 5 0 Kuohkea raparperipiirakka
  • 10 7 Maisemakahvilan raparperipiirakka
  • 31 2 Gluteeniton raparperipiirakka
  • 11 0 Raparperipiirakka
  • 2 1 Kanelinen raparperipiirakka

Kommentit

10156562253903713
Piirakan voi nauttia sellaisenaan tai vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa. PIirakka ei ole moksiskaan pakastamisesta