7 337
7 337

Kaali-Jauhelihakastike

Raaka-aineet

500 g naudan jauhelihaa
paistoon pikku loraus rypsiöljyä
2 keskikokoista keltasipulia silputtuna
350 g varhaiskaalia ulkomaalaista (puolet pienestä kaalista)
1 dl vehnäjauhoja
1-1,2 ltr vettä
1 kasvisliemikuutio
2 rkl soijakastiketta
2 rkl ketsuppia
rouhittua mustapippuria
pari pullukkaa valkosipulinkynttä raastettuna
1,2 rkl hilla hunajaa
1/2 tl hienoa merisuolaa
60 g smetanaa (puoli purkillista)

Jaa resepti

Ohje

Perinteinen jauhelihakastike, mutta kaalilla jatkettuna. Kaalia voit lisätä vaikka tuplaten tai enemmän, jos siltä tuntuu. Perusmakuhan tässä on kuitenkin ruskeakastike.

 

- Ruskistele ensin jauhelihaa pikku lorauksessa öljyä ja lisää hetken päästä pannulle paistumaan silputtu sipuli. Murustele sekaan mausteeksi kasvislientä ja pippuria. Nosta nämä syrjään osottelemaan.

- Laita taas pannulle vähän öljyä ja kypsennä siinä suikaloitua kaalia pienellä lämmöllä,haudutellen, kannen alla ja välillä sekoitellen vartin verran. Maustele hunajalla ja ripauksella suolaa. Nosta valmis kaalikin syrjään ja tee ruskeakastike.

RUSKEAKASTIKE

- Laita pannulle öljyä tai voita.

- Lisää vehnäjauhot ja ruskistele ne tumman ruskeiksi, sekoitellen. Varo kuitenkin polttamasta.

- Lisää vesi vähin erin. Kokoajan sekoitellen, ettei paakkuunnu. (Kaikkea vettä ei kannata laittaa kerralla. Tässä toi veden määrä on jotain noin? Kaali kummasti imee nestettä ja voi laittaa sinulle sopivan paksuuden lisäilemällä)

- Kun kastike on sopivasti paksuuntunut. Lisää siihen jauhelihat ja kaalit. Jatka kastikkeen hauduttamista pienellä lämmöllä. Eikä nyt kannata hötkyillä. Ei tää mikään pikakastike ole ollenkaan. "Aika lisää makua" Lisää vielä soijakastiketta ja valkosipulia. Maistele suolaisuutta, tarviiko lisätä suolaa tai vaikka enemmän soijakastiketta?

- Nyt kun kastike on vihdoin valmista, niin lisää lopuksi smetana.

Varhaisperunoiden kanssa tällä kertaa.

 

Laitoin tähän linkiks mun aikasempia jauhelihakastike juttuja.

 

 

 

-

 

 

 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 5 5 Jauhelihakastike naudanjauhelihasta
  • 2 3 Jauhelihakastike
  • 2 0 Jauhelihakastike broileri/nauta
  • 1 0 JAUHELIHAKASTIKE sellerillä
  • 1 1 JAUHELIHAKASTIKE pastalle
  • 0 0 Soija-jauhelihakastike
  • 0 0 Jauhelihakastike naudanjauhelihasta

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit