Ylijääneet paahtoleivät ritareiksi ;o)

Raaka-aineet

Isopaahtoa vehnä
Omenasosetta tai jotain hilloa
kanamunaa + maitoa + vaniljasokeria
kanelisokeria
voita paistamiseen
kuohukermaa + sitruuna-limerahkaa
sokeria tarvittaessa

Jaa resepti

Ohje

Minulta jäi isoa paahtoleipää yli voileipäkakusta joten tämä sitten tehtiin.

Leikkaa leivästä kuoret pois ja kauli ohkaiseksi. Kostuta maidolla tai mehulla. Levitä mieleistä hilloa (minulla oli omantekoista tuoreomenahilloa) Kääri rullalle.

Rirko kanamuna ja lisää vähän maitoa ja vaniliinisokeria, sekoita sekaisin . 

Laita voi pannulle ja anna hiukan ruskistua. Kasta kääryleet munamaidossa ja laita pannulle paistumaan. Pyörittele että väri tulee tasaiseksi. 

 Sekoita kaneli ja sokeri vaikka syvässä lautasessa ja pyörittele kuumat kääryleet siinä.

 

Kaada kulhoon kuohukermaa ja lisää mausterahka. Vatkaa vaahdoksi. Tarvittaessa lisää sokeria.

 

Ehdotus myös pieniä suupaloja.   Leikkaa n 1½ - 2 cm palasia ja nosta pystyyn. Pursoita kermaruusuke ja laita goktailtikku, voit lisätä jonkun marjan tai karkkihippuja kaunis pikku syötäväkukkakin käy.

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Tyrni-valkosuklaavaahto
  • 0 0 Täytetyt paahtoleivät
  • 3 1 Vaihtoehto perunasalaatille ;o)
  • 5 5 Mikromunakas isännän malliin ;o)
  • 6 13 Kokolihapiirakka neljällä eri mallilla ;o)
  • 0 0 Omenainen jogurttipannacotta

Kommentit

naija
Vaihtelu virkistää. Vanha juttu mutta tuli taas tehtyä. Voi pakastaa. Noi pienet suupalat sopii hyvin jos ei halua isoa käärylettä. ;o)