Klubileipä

1 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

3 siivua paahtoleipää
2 siivua pekonia
1 purnukka majoneesia
2 siivua tomaattia
2 lehteä jääsalaattia, jäävuorisalaattia tai roomansalaattia
4-6 siivua kalkkunaleikettä

Jaa resepti

Ohje

Esivalmistelu

  1. napsaise kaksi salaatinlehteä irti salaatti nipusta
  2. pese ja viipaloi yksi tomaatti
  3. avaa pekonipakkaus ja katkaise keskeltä kahtia leikkuulaudan päällä

 

Paistaminen ja paahtaminen

  1. lado kolme / neljä puolikasta pekonisiivua kylmälle paistinpannulle
  2. laita hellan levy 4:lle kun teho asteikko on 1-6
  3. kun kuulet että pekoni alkaa paistumaan pannulla pudota hellan levy 3:lle ja kääntele muutamia kertoja ettei nappaa kiinni paistinpannuun kunnes valmista
  4. paahda leivänpaahtimessa 3 siivua paahtoleipää

 

Kasaaminen

  1. pohjimmaiselle paahtoleivälle majoneesia, salaattia, tomaattisiivu, pekonisiivut ja lopuksi 2-3 siivua kalkkunaa, voi lisätä mustapippuria jos haluaa
  2. voitele keskimmäinen paahtoleipä molemmilta puolin majoneesilla
  3. lado keskimmäiselle paahtoleivälle salaattia, tomaattisiivu ja lopuksi 2-3 kalkkunasiivua
  4. voitele päällimäinen paahtoleipä alapuolelta majoneesilla ja laita kanneksi
  5. lopuksi purista kädellä painamalla koko nippu kasaan

 

Vaihtamalla salaatin suippopaprikaksi tästä leivästä tulee herkkujen herkku.

 

 

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 0 Helpot kolmioleivät
  • 3 1 Katkarapu-halloumisalaatti
  • 5 2 BLT-voileipä pienellä twistillä
  • 5 1 Paahtoleipä purilainen
  • 1 0 BLT leipä
  • 0 0 Versio BLT-leivästä

Kommentit