Pizzataikina 16h (Napolilainen)

2 annosta

Raaka-aineet

260 g Kinnusen myllyn puolikarkeita vehnäjauhoja
100 g 00 Jauhoja
240 g Vettä (kylmää)
2 tl Hunajaa tai sokeria
1/2 tl Kuivahiivaa (1g)
2 rkl Oliiviöljyä (extra virgin)
1 tl Suolaa

Jaa resepti

Ohje

  1. Sekoita kulhossa jauhot ja hiiva, lisää lopuksi kylmä vesi, hunaja/sokeri ja öljy.
  2. Sekoita kaikki nopeesti keskenään (älä vaivaa) ja jätä taikina tekeytymään tunniksi huoneenlämpöön, esim sekoituskulhon alle.
  3. Vaivaa taikinaa sen aikaa että siitä tulee sileää (noin 5-10min).
  4. Lisää suola ja jatka hetki vaivaamista.
  5. Vaivauksen jälkeen pyöritä taikinasta kireä pallo, ja anna sen levätä 15min kulhon alla.
  6. Vaivaa taikinaa vielä hetki ja jätä se taas kulhon alle 15min ajaksi.
  7. Jaa taikina 2 osaan. Pyöritä niistä pöydällä tiukat pallot ja laita ne jääkaappiin suljettuihin ja kevyesti öljyttyihin noin 1L pyöreisiin rasioihin ylähyllylle (yli +4'c) 16h ajaksi.
  8. Paistopäivänä ota taikinat rasioineen pöydälle noin 2h ajaksi lämpenemään.
  9. Esilämmitä uunia täysillä pizzakivineen tai paistoteräksineen 45min ajan, jotta saadaan maksimaalinen lämpövaraus.
  10. Esipaista ensiksi pelkkä pohja tomaattikastikkeella uunin keskitasolla 300'c asteessa 1min ajan. Lisää täytteet ja jatka paistamista 5-6min. Pizza on valmis kun reunat ja juusto alkavat saamaan väriä ja tummia pilkkuja. Jokaisen pizzan välillä olisi hyvä antaa uunin ja paistoteräksen lämmetä noin 5min.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit