"Broilerikastike ilman broileria", eli hedelmäinen quorn-kastike

4 annosta

Raaka-aineet

1 kpl sipuli
1 kpl porkkana
1 ps quorn-kuutioita
valinnaisia pakastevihanneksia, esim. vihreät pavut / herneet / paprikasuikaleet...
öljyä paistamiseen
n. 1/2 tl curry
n. 1/4 tl kurkuma
ripaus valkopippuria, persiljaa ja rosmariinia
n. 3 dl vettä
1 kpl appelsiini
1/2 tölkki säilykepersikkakuutioita (mehussa)
1 prk (2dl) curry-kaurakerma
suolaa maun mukaan (itse laitoin päälle 1 tl)
maissitärkkelystä (maizena)

Jaa resepti

Ohje

Kasvisversio hedelmäisestä broilerkastikkeesta. Ei ole täysin vegaaninen, koska quornissa on kananmunaa, mutta toki quornin voi korvata jollain vegaanisella kanaa muistuttavalla kasviproteiinilla! 

1. Pilko sipuli ja porkkana (melko ohuiksi siivuiksi). Kuullota pannulla öljyssä ensin sipulia ja mausteita.

2. Ota sivuun ja lisää sitten öljyä ja quorn-kuutiot. Kuullota hetki. Lisää sitten porkkana ja pakastevihannekset. Kuullota vielä hetki ja lisää takaisin sekaan myös kuullotettu sipuli.

2. Lisää pannulle seuraavaksi vesi (n. 3 dl, mutta tämä riippuu pakastevihannesten määrästä. Nestettä saa olla melko reilusti, koska kastike saostetaan lopuksi Maizenalla), puolikkaan appelsiinin mehu ja säilykepersikoiden mehua.

3. Anna poreilla kunnes kasvikset ovat kypsiä. Pilko sillä aikaa toinen puolisko appelsiinista paloiksi.

4. Lisää sitten kaurakerma, noin puoli purkkia säilykepersikkakuutioita, appelsiinikuutiot ja suolaa maun mukaan (itse laitoin noin 1 - 1,5 tl), maistele sopiva suolaisuus.

5. Lisää lopuksi poreilevaan kastikkeeseen Maizenaa sen verran, että kastike saostuu sopivaksi.

6. Tarjoile esim. riisin tai perunan kanssa. 

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 0 Tattarilasagne ilman pastakonetta
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 1 2 Hedelmäinen possupata
  • 2 2 Hedelmäinen mokkapalapiirakka
  • 1 1 Hedelmäinen juustosalaatti
  • 0 0 Marjaisen hedelmäinen Viljaseos

Kommentit

Lokkitädinköökki
Alkoi tehdä mieli kouluajoiltakin tuttua "aurinkoista" broilerikastiketta, mutta koska suosin nykyään kasvisruokaa, pohdin, saisiko tuon muutettua onnistuneeksi kasvisversioksi. Ja ai että tuli muuten hyvää! Niin hyvää, että oli pakko päästä jakamaan tämä resepti myös muille 😋