Korealainen jauhelihapizza

6 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

Pohja
Kastiketta
250 g Mozzarellaraastetta
175 g Cheddar-goudaraastetta
Korealaista jauhelihaa
Tölkki ananasrenkaita
Jalapeñoa purkista
Punasipulia
Kolme pizzapohjaa
4 dl Vettä
Pussi kuivahiivaa (11 g)
2 tl Sokeria
2 tl Suolaa
0,5 dl Öljyä
Puolikarkeita jauhoja
Kastike
6 rkl Ketsuppia
5 rkl Kuumaa vettä
4 rkl Tomaattisosetta
1 tl Sokeria
1 tl Valkoviinietikkaa
0,5 tl Valkosipulijauhetta
0,25 tl Rouhittua mustapippuria
Ripaus suolaa
Jauheliha
1 rkl Öljyä
400 g Kanan jauhelihaa
0,25 dl Rainbown japanilaista soijakastiketta (16,2 %)
4 tl Gochujang-chilitahnaa
2 tl Spice Upin inkivääritahnaa
1 rkl Fariinisokeria
1 rkl Valkoviinietikkaa
1 rkl Öljyä
0,5 tl Rouhittua mustapippuria
2 Valkosipulinkynttä

Jaa resepti

Ohje

Fuusioruokaa. 

Pizzakastikkeen määrä riitti juuri ja juuri, mutta olisihan sitä voinut olla hieman enemmän. Kasvata siis sekä ketsupin, tomaattisoseen että veden määrää ruokalusikallisella, jolloin soosi nousee 15 rkl -> 18 rkl. 

Kulho esille, herätä kuivahiiva lämpimässä vedessä (42-45 astetta). Lisää suola, sokeri ja öljy, sekoita tasaiseksi. Jauhoja vähitellen mukaan, samalla sekoittaen. Vaivaa taikina lopussa kimmoisaksi. Jätä kohoamaan liinan alle tunniksi. 

Tee nyt pizzakastike rasiaan. Vie jääkaappiin maustumaan. Kun taikina on kohonnut vartin, ota jauheliha huoneenlämpöön. 45 minuuttia täynnä - mittaa ja sekoita kastike kanalle. Soijakastike, chilitahna, inkivääri, sokeri, viinietikka, mustapippuri sekä 1 rkl öljyä. 

1 rkl öljyä myös pannulle. Paista lihan pintoihin väriä kovalla lämmöllä. Vähennä tehoa, murenna ja kaada kastike mukaan. Sekoita tasaiseksi. Paista niin kauan, että ylimääräinen neste on haihtunut. Laske lämpö 2/6:een ja sekoita puserrettu valkosipuli joukkoon. Sille riittää puoli minuuttia. Siirrä valmis kana sivuun. 

Nyt kun taikina on kohonnut tunnin, on aika jakaa se kolmeen osaan ja kaulia pohjiksi leivinpaperien päällä. Leikkaa punasipulit puolikkaiksi renkaiksi ja ananasrenkaat sopiviksi paloiksi. Sekoita juustoraasteet keskenään kulhossa. 

Levitä tomaattikastike pohjille - 6 rkl pizzaa kohden. Nyt puolet juustoraasteesta. Sitten puolet kanasta. Toinen puolikas juustosta. Toinen puolikas kanasta. Viimeistele pizzat ananaksella, jalapeñolla ja punasipulilla. 

Paista pizzoja 300 asteessa uunin keskitasolla 8,5 minuutin ajan, jos pelti on huoneenlämpöinen. Jos se on esilämmitetty eli kuuma, kypsyy pizza nopeammin jolloin sopiva aika on vähemmän - 7,5 minuuttia. 

Punasipuli ei näytä kuvassa hyvältä, koska leikkaajan veitsi oli tylsä eikä häntä muutenkaan kiinnostanut. Eikä siinä mitään, ei se makuun vaikuta. 

Vaihdan kuvan parempaan heti kun teen tätä uudestaan. Sitä päivää ei hetkeen ole tulossa, koska muistiinpanoista löytyy pitkä lista uusia ruokia, joihin on käytävä kiinni lähiaikoina. 

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 0 Korealainen kaalikeitto
  • 12 14 LAHMACUN- jauhelihapizza
  • 2 0 Korealainen dakdoritang
  • 0 0 Raikas appelsiinirahka
  • 4 0 Korealainen kanan jauheliha thaitwistillä
  • 0 0 Korealainen Juustoinen tteokbokki

Kommentit