Raaka-aineet
Sienet: | |
---|---|
kuivattuja herkkutatteja | |
vettä | |
Muuta: | |
voita | |
sipulia | |
valkosipulia | |
"puuroriisiä" | |
tattien liotusvesi siivilöitynä | |
maitoa | |
fleur de sel- suolaa | |
jauhettua mustapippuria |
Ohje
Nimivalinta oli aivan selvä. Tosin totesin, että sitä on käytetty jo ainakin kerran Ravintolan Grön:in puitteissa. Mutta, en missään tapauksessa halunnut tehdä risottoa, enkä muutakaan -sottoa.
Riisi, jota käytin on melko kummallinen, joka menee pitkäjyväisen (ei parlboild) ja puuroriisin väliin, sekä jonkilainen "risottoriisi"...
En ole laittanut aineosien määriä ollenkaan, koska keitin täysin mittaamatta maku edellä. Paksupohjainen kattila ja puu- tai tukeva silikonilasta ovat erittäin tarpeen ja vahva suositus.
Ensin kuivatut herkkutatit veteen ja tuo vesi kiehumispisteeseen ja sitten pois hellalta. Anna tattien seistä kannen alla ihan rauhassa.
Kuori sipulia ja pilko pieniksi kuutioiksi. Tee samoin valkosipulille.
Sulata hiukan voita ja kuulota sipulia ensin 2 minuutti pari kertaa sekoittaen ja lisää sitten valkosipuli pari kertaa lisää sekoittaen. Lisää hiukan suolaa.
Nosta sienet liotusvedestä, MUTTA ota liotusvesi tiheän siivilän läpi siivilöitynä talteen. Leikkaa sienet pieniksi kuutioiksi lisäten sitten kattilaan sipulien kanssa hyvin sekoittaen. Niiden ei tarvitse paistua, koska paistetun maku ei välttämättä ole haettua, koska silloin se muuttaisi taas voin maun, voin heran (valkuaisen) ruskistuessa. Lisää riisi ja sekoita hyvin.
Lisää siivilöity sienten liotusliemi kattilaan. Sekoita hyvin anna hiljalleen kiehua välillä sekoittaen. Lisää maitoa, kun ssihen on ensimmäisen kerran aihetta ja sekoita... Tämä onkin sitten melkolailla, mitä nyt sitten tapahtuu vuoroittain. Puolessa välissä lisätään suolaa. Ja kuten aina suolan kanssa, oman maun ja terveyden mukaan.
Kun lisätään viimeinen maito, lisätäänn jauhettua mustapippuria. Vamiiksi jauhettua? Kyllä!!! Siinä on todellakin erilainen maku ja saan sitä täällä "mökillä" Skopjessa pienissä pusseissa - kerran avattu, nopeammin käytetty. Suomessa jauhan itse joko mortterissa tai sähköisessä kahvimyllyssä (pyhitetty mausteille), mutta mauiltaan kumpikin on aivan erilaisia toisiinsa verrattuna, puhumattakaan jauhettuna myllystä - myös rakenteet ovat erilaisia...
Mausta pippurilla ihan lopussa, koska haluan käyttää pippuria vähän, mutta sen makuaan tehokkaasti antavana mausteena. Herkkutatin kanssa en pidä "perinteisesti sienille" valkopippurista, joten käytän mustapippuria. Aivan lopuksi voi, jos haluaa, lisätä nokareen voita sekoittaen, ennen tarjoilua tai laittaa voisilmänä, kuin "joulupuurolle".
Ja kuten saattaa huomata, tässä ei ole nyt mitään "heiniä". Tämä on paljasjalkainen kreivi ja jokainen voi sitten jalostaa makunsa ja tarpeen mukaan...
Yksi jos toinenkin saattaa ajatella, että tämä on yksinkertainen ja helppo, puhumattakaan mitään sanomattoman vaatimaton. Siihen pistän merkille, että suomalainen keittiö oli juuri tämän kaltaista yli 100 vuotta sitten ja sodan jälkeen. Koko Euroopan köyhän maanviljeliöiden ja edes hiukan jotakin tienaavien ruoka oli juuri tällaista, Amerikan Great Depression- keittiö oli samaa vaatimattomuutta. Nyt tälle nauretaan, mutta koska ajat muuttuvat ja ruoka, sekä kaikki muukin kallistuu melkoisella vauhdilla, kannattaa miettiä tarkempaan, mitä syö...
Tästä vielä yksinkertaisempaa on jauhopuuro/-velli - Kukaan kuullut edes sellaisesta?
Reseptini tulee myös mahdollisesti opettaa jotakin, jollakin tavalla - Ei riitä muutaman rivin raapustaminen...
Esille ja syömään.
Jos haluaa proteiinia tämän kanssa, niin mikä ettei... Itselleni maistuu myös ihan sellaisenaankin ja ihan pääruokana, joten näin se viittaa vahvasti valittuun kategoriaan pääruokana, kuten myöskin lisukkeena...
Hyvää Ruokahalua!
FM/FutoMaki
Skopje 28.07.2022
Lähetä käyttäjälle yksityisviesti