2 776
2 776

Savustetut kuhasydämet

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

4 kuhafilettä
hienoa merisuolaa
valkosipulituorejuustoa
mustapippuria (rouhetta)
sitruunan kuorta (raastettua)
voita
puoli nippua tilliä

Jaa resepti

Ohje

Poista kuhafileistä lihasruodot tekemällä veitsellä viilto lihasruotojen kummallekin puolelle ja poistamalla kyseiset suikaleet. Näin saat fileistä v:n malliset ja täysin ruodottomat. Leikkaa fileet kahteen osaan pituussuunnassa. Saat yhteensä kahdeksan pitkää suikaletta.

Käännä suikaleet selkäpuoli leivinlautaa vasten. Mausta näkyviin jäänyt puoli suolalla.

Kääri suikaleet molemmista päistä alkaen sydämenmuotoisiksi ja työnnä puinen varras niiden läpi niin, että sydämet pysyvät kiinni.

Silppua tilli. Täytä sydämet tuorejuustolla. Lisää päälle mustapippuri, sitruunan kuori, voi ja tilli.

Lisää leppälastut savustuspöntöön ja lämmitä pönttö tyhjänä kuumaksi. Päästä ensisavut pihalle. Savusta sydämiä noin 20 minuuttia. Käytä savustuksessa kostutettuja leppälastuja. Älä käytä sokeripaloja.

Sydämet ovat parhaimman makuisia heti kuumana tarjoiltuna. Sitruunan kuorta kannattaa annostella varoen.

Tarjoile perunamuusin, katkarapusalaattin ja omena-pihlajanmarjamehun kanssa.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 4 0 Katkarapusalaatti
  • 2 0 Omena-pihlajanmarjamehu

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 1 Savustetut kampasimpukat
  • 1 0 Savustetut haukirullat
  • 1 4 Savustetut katkaravut vietnaminkastikkeella
  • 2 0 Mustikkacurd
  • 6 4 Savustetut Koipireidet
  • 2 2 Savustetut AhvenRuusukkeet

Kommentit