2 959
2 959

Perunasalaatti (raikas)

Raaka-aineet

Keitettyjä perunoita
sipulia
veriappelsiiä
maustekurkkua
kastike
turkkilaista jugurttia
majoneesiä
sinappia väkevä
etikkaa
mustapippurirouhetta
sokeria
suolaa

Jaa resepti

Ohje

Kuori perunat ja pilko kuutioiksi. Kuori appelsiini ja ota kalvot pois ja pilko pieneksi. Silppua sipuli pieneksi samoin kurkku.

Yhdistä nämä ja sekoita sekaisin.

Tee kastike. Sekoita kaikki aineet hyvin sekaisin ja mausta. Maistele oman maun makuiseksi. Saa olla aika kirpakkaa. Sekoita sitten salatiin ja sekoita että on tasaaisesti jokaiseen paikkaan. pistä tämän jälkeen jääkaappiin pariksi tunniksi tai vaikka pidemmäksikin aikaa.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 3 1 Vaihtoehto perunasalaatille ;o)
  • 1 1 Perunasalatti

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

naija
Nyt on taas veriappelsiinit niin makeita että päätin käyttää niitä omenen siasta. Kannatti, oli minusta paljon parempaa kuin omenan kanssa. Jotenkin niin raikas eikä raskas tunkkanen. Tämä on ihan puhtaasti minun mielipide. Kannattaa kokeilla;o) Me grillattiin Kannus Wurtsia perunasalaatin kanssa.