5 481
5 481

Kinuskipiirakka

Raaka-aineet

Täyte;
dl vatkautuvaa kinuskikastiketta
200 g kinuskituorejuustoa
2 kanamunaa
kuorrutus;
n 15 kpl Lehmätoffeita
n ½ dl kermaa (ripaus suolaa)
Piirakkapohja;
250 g voita
5 dl vehnäjauhoja
2 dl hienoasokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Jaa resepti

Ohje

Tee ensin pohja (tai osta valmis pohja)

Sekoita kaikki kuivat aineet ja sitten kuutioi voi tai raasta. Nypi murumaiseksi tai laita tehosekoittimeen.

Anna hetki levätä kylmässä. Voitele vuoka ja korppujauhoita (voit myös rypistellä leivinpaperin ja laittaa sen vuokaan.)

Kauli taikina ja vuoraa vuoka niin että menee myös reunoille. Pistä jääkaappiin odottamaan siksi aikaa kun teet täytteen.

Laita uuni 200 asteeseen.

Vatkaa kinuskikastike vaahdoksi, pehmitä tuorejuusto ja vatkaa ne tasaiseksi vaahdoksi. Vatkaa kanamunat ja lisää ne sitten kinuski/tuorejuustovaahtoon.  Ota taikinapohja jääkaapista ja kaada täyte siihen. paista 200 asteessa n 30 min.

Anna piirakan jäähtyä.

Tee kuorrutus; Laita kattiaan kerma ja pilko toffeet pieniksi, kuumenna ja sekoittele kunnes toffeet ovat sulaneet ja on tasainen massa. Lisää vähän suolaa HUOM, vähän

 

Voi pakastaa, kuvan piirakka on otettu pakkasesta ja on pohja vielä kohmea. Sulaa aika nopeasti.

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 5 Helppoja pipareita
  • 6 5 Porkkanakääretortusta leivoksia
  • 1 0 Kinuskipiirakka
  • 0 0 Kinuskipiirakka ilman uunia
  • 0 0 Pulla Quesadilla
  • 5 5 Vaivaton täytekakku

Kommentit

naija
Tämä piirakka on ihana. Alkuperäinen ohje on saatu Riina_F:ltä piirakka nimellä Simppeli Vaniljapiirakka. Kiitos hänelle siitä ihanasta piirakasta. Sävelsin siitä sitten oman version. ;o)) Koristeena oli kuivattuja karpaloita joita vähn turvottelin kivennäisvedessä.