Teriyaki lohi

2 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

Lohta
Öljyä paistamiseen
Suolaa
Pippuria
Jauhoja
Kastike
2 rkl Soijakastiketta
1 rkl Miriniä
1 rkl Sakea
1 rkl Sokeria

Jaa resepti

Ohje

Toisin kuin usein luullaan, teriyaki sanana viittaa ruoanlaittotapaan jossa liha tai kala paistetaan yhdessä kastikkeen seassa, ei itse kastikkeeseen. Teriyakiruoissa ei myöskään kuulu tai ole tarve marinoida.

Teriyaki lohi ei ole kovin perinteinen ruoka Japanissa vaikka siellä lohta syödäänkin, mutta lohen tilalla voi käyttää myös vaikka kanaa tai possua. Tämä resepti toimii niiden kanssa yhtä hyvin. 

Resepti:

1. Sekoita kastikkeen ainekset kulhossa ja laita syrjään.

2. Mausta lohi ripauksella mustapippuria ja suolaa. Levitä hieman jauhoja lohen päälle tasaisesti.

3. Lisää pannulle hieman öljyä ja paista lohta pannulla muutama minuutti. Tämän jälkeen kaada pannulle luraus sakea ja peitä pannu kannella. Anna lohen paistua kannen alla muutama minuutti.

4. Seuraavaksi kaada kastike pannulle ja anna lohen paistua kastikkeen seassa. Käännä lohi ja paista se kastikkeen seassa molemmin puolin.

5. Kastike alkaa karamellisoitumaan pikkuhiljaa. Tässä kohtaa kastiketta kannatta esimerkiksi lusikan kanssa levitellä myös lohen päälle.

Tarjoile riisin ja kasvisten kanssa. Itse tykkään höyrystää parsakaalia lohen rinnalle.

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Mausteinen mangokana
  • 0 0 Kuorrutettu lohi kinkkuriisillä
  • 9 3 Teriyaki kanaa & Tankoparsaa
  • 6 3 Feta-perunasalaatti ja paistettu lohi
  • 2 1 Marinoitu lohi
  • 0 1 Graavi lohi

Kommentit