Raaka-aineet
Ohje
Tee kaksi levykakkupohjaa.
Ota kolme samanlaista lasia tai mukia. Riko munat ensimmäiseen lasiin. Kaada toiseen lasiin sokeria yhtä täyteen, kuin munalasi on. Raaka-aineiden pinnat tulee siis olla lasissa samalla korkeudella. Kaada kolmanteen lasiin vehnäjauhoja (2:3) ja perunajauhoja (1:3) yhtä täyteen kuin kaksi muutakin lasia on. Kaikkia aineksia tulee siis tilavuudeltaan saman verran eli lasit ovat yhtä täynnä. Sekoita jauhojen joukkoon vielä 1 tl leivinjauhettaVaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Vaahto on riittävän jämäkkkä, kun voit kirjoittaa sen pintaan valuttamalla vatkaimista vaahtoa.Sekoita jauhot ja siivilöi ne muutamassa erässä munasokerivaahtoon. Sekoita nuolijalla tai lastalla nostellen taikina tasaiseksi. Vältä turhaa sekoittamista tai kulhon kopauttelua, jotta kuohkeus ei katoa.Kaada taikina leivinpaperilla pohjustettuun pinnoitettuun vuokaan tai voideltuun ja korppujauhotettuun alumiinivuokaan.Paista 175 asteessa uunin keskiosassa 30 - 45 min, kunne kakku on kauniin ruskea, reunat alkaa irrotta vuoasta ja puutikulla kokeiltuna kakun keskeltä ei enää tartu taikinaa tikkuun.Anna kakun jäähtyä ennen vuoasta irrottamista ja leikkaamista.Leikkaa kakku 2 - 3 osaan, kostuta ja täytä. Valmista mansikkamousse Vatkaa kerma 2 dl paksuksi vaahdoksi.Liota liivalehdet 6 kpl veteen/sitruunan mehuun ja anna turvota parisen minuuttia.Lisää ranskankerma 2dl, notkistettu tuorejuusto 200g , sokeri 2dl ja vaniljasokeri 2tl ja mansikat 400g kermavaahdon joukkoon ja vatkaa vatkaimelle kunnolla sekaisin. Laita ensin vähemmän sokeria ja lisää sitä maistamisen jälkeen tarvittaessa lisää.
Mansikkamousse väliin. Koristele sokerimassalla.