Gluteeniton pähkinäpataleipä

Raaka-aineet

5 dl vettä
1 tl suolaa
1 tl hunajaa tai siirappia (tai sokeria)
1,5 rkl psylliumjauhetta
2 tl kuivahiivaa
1 dl pähkinöitä, osittain hienonnettuna
1 dl gluteenittomia pikakaurahiutaleita
1 dl gluteenitonta kaurajauhoa
4 dl gluteenitonta jauhoseosta

Jaa resepti

Ohje

 

1. Liuota kädenlämpöiseen veteen suola ja hunaja ja vispilöi mukaan psylliumjauhe. Anna seoksen turvota 5 -10 minuuttia.

2. Sekoita keskenään omassa astiassaan ¾ dl pähkinöitä sekä kaikki loput ainekset (hiiva myös) ja lisää seos lämpimään veteen ja sekoita puuhaarukalla tasaiseksi taikinaksi (älä vaivaa). Lopputuloksen tulisi näyttää jähmeältä kaurapuurolta.

3. Kohota taikinaa peitettynä lämpimässä (huoneenlämmössä) reilusti yön yli, eli noin 12-14 tuntia.

4. Laita seuraavana aamuna uuni lämpiämään 250 C asteeseen. Laita kannellinen pata tai muu uunissa paistamiseen sopiva astia kylmään uuniin kuumenemaan.

5. Ota kuuma pata uunista ja voitele se ruokaöljyllä tai vuoraa leivnpaperilla, ettei paistaessa leipä tartu kiinni pataan. Laita hanasta kylmä vesi juoksemaan hiljalleen ja kastele kädet hyvin. Ota taikina märillä käsillä taikinakulhosta ja muotoile siitä pallomainen leipä (taikinakulhoa apuna käyttäen). Jos taikina uhkaa tarttua käsiin, kastele välillä käsiä vuoron perään ihan reilusti juoksevassa vedessä. Kun olet muotoillut leivän, laita se kuumaan pataan ja ripottele/paineletaikinan päälle loput (¼ dl) murskatuista pähkinöistä. Sulje pata kannella tai foliolla.

6. Paista leipää 250 C asteessa hieman uunin keskikohtaa alemmalla tasolla, kansi päällä 55 minuuttia. Ota kansi pois ja paista leipää vielä n.5 minuuttia, kunnes leipä on kypsä ja kauniin värinen.

Anna leivän jäätyä hyvin ritilän päällä ja leikkaa viipaleita tarjolle💚.

Kuohkea gluteeniton pataleipä valmistuu alle kahdessa tunnissa.

Gluteeniton kaurainen peltileipä on myös nopea leivottava.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 3 Gluteeniton maustepatonki
  • 1 0 Mehevä päärynäkakku
  • 0 0 Gluteeniton vuokaleipä
  • 21 8 Gluteeniton leipä
  • 2 0 Gluteeniton kauraleipä (pellillinen)
  • 1 0 Ateriakastike, kastikepohja

Kommentit