Vegaaninen riisipuuro

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

8 dl vettä
2 dl puuroriisiä
2 dl kaurakermaa
1 tl suolaa

Jaa resepti

Ohje

Vegaaninen riisipuuro voi olla jopa täyteläisempää ja pehmeämpää kuin tavallinen (maitoon tehty) riisipuuro 😍!

Tämän ihanan vinkin kaurakerman käytöstä riisipuuron valmistuksessa sain eräältä Bilberry Hill Instagram -tilini seuraajalta. Olin silloin jutussani testannut monia kasvimaitoja riisipuuron valmistuksessa 🥣. Kaurakermassa ei maistu kaurajuomille tyypillinen kauran aromi ja siksi se sopii riisipuuron valmistukseen mahtavan hyvin!

Maidoton riisipuuro sopii moneen. Vegaaninen riisipuuro sopii niin joulupuuroksi, riisipiirakoiden täytteeksi kuin ahvenanmaan pannukakkuun😊. 

Vegaanisen riipuuron valmistus

1. Keitä vesi kiehuvaksi ja lisää joukkoon riisit. Anna kiehua hiljalleen kansi suljettuna noin 35 minuuttia ja sekoita välillä.

 

2. Lisää joukkoon kaurakerma ja sekoita tasaiseksi. Anna hautua vielä noin 5 minuuttia. Mausta lopuksi suolalla.

 

 

Tarjoa puuro lämpimänä voi/margariinisilmän, kanelisokerin tai vaikka marjakiisselin kera. Joulun aikaan kuuluu tietenkin, että puurokattilaan piilotetaan myös yksi manteli.

 

Maistuvia hetkiä 💚!

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 1 Kasmirin riisipuuro
  • 2 0 Helppo riisipuuro
  • 2 0 Paras riisipuuro
  • 0 1 Vegaaninen mangojäätelö
  • 2 0 Hyvä riisipuuro
  • 0 0 Maidoton luumu-riisipuuro

Kommentit