Raaka-aineet
3 | Pizzapohjaa |
Kastiketta | |
350 g | Mozzarellaraastetta |
2 prk | Tonnikalaa paloina öljyssä |
Chorizoa | |
Nopea pizzapohja | |
---|---|
3 dl | Vettä |
3 tl | Kuivahiivaa |
1,5 tl | Suolaa |
3 rkl | Öljyä |
Jauhoja | |
Kastike | |
1 rkl | Oliiviöljyä |
400 g | Mutin Polpaa |
0,5 tl | Suolaa |
1 tl | Sokeria |
2 rkl | Tuoretta basilikaa |
2 | Valkosipulinkynttä |
1 tl | Sipulijauhetta |
Ohje
Tee ensiksi pizzakastike. Yhdistä ainekset kannelliseen rasiaan. Vedä valkosipuli veitsellä todella pieneksi, hienonna tuore basilika karkeasti. Vie jääkaappiin maustumaan.
Herätä kuivahiiva lämpimässä vedessä (42-45 astetta). Lisää hetken päästä öljy ja suola. Sekoita tasaiseksi. Sokeriakin voi laittaa 1,5 tl verran. Lisää jauhoja vähitellen samalla sekoittaen. Lopuksi vaivataan kimmoisaksi. Viisi minuuttia riittää. Jätä lepäämään huoneenlämpöön liinan alle 45-60 minuutiksi. Pizzapohjat "kaulitaan" sormilla pyöreäksi ja ohueksi, mutta menee se kaulimellakin vaikka se onkin rikollista.
Kastiketta ei hauduteta, vaan laitetaan suoraan pohjien päälle. Haudutettu soosikin maistuu, mutta ei ole niin raikas. Polpa on hinta-laatusuhteeltaan ja saatavuudeltaan paras. Pelatikin on hyvä. Jos löydät kuitenkin kaupasta San Marzanoa, ota sitä.
Paista pizzat kymmenen minuutin ajan uunin keskitasolla, 275 asteessa.
Kaksi täytettä ei riitä? Lisää pizzoihin vielä punasipulia ja oliivia - ne toimivat hienosti chorizon ja tonnikalan kanssa. Puolet mozzarellaraasteesta voi korvata emmentalilla.