Munakoiso-tomaattikastikepasta (vegaaninen)

6 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

2 munakoisoa
1 prk kidneypapuja
n. 400 g miniluumutomaatteja
2 sipulia
2 prk tomaattimurskaa (2x400g purkki)
3-4 valkosipulinkynttä
n. 1,5 dl valkoviiniä (vegaaninen)
rypsiöljyä
oliiviöljyä
2 tl soijakastiketta
jauhettua paprikaa
chilimaustetta
yrttimausteita (esim. timjami, persilja, basilika)
täysjyväpennepastaa

Jaa resepti

Ohje

Laita uuni lämpenemään 200°C.

Viipaloi munakoisot reilun sentin paksuisiksi viipaleiksi leivinpaperille uunipellille. Itketä viipaleet laittamalla niiden päälle suolaa. Anna olla 10min, jonka jälkeen pyyhi munakoisoista ylimääräiset vedet pois talouspaperilla.

Sillä välin kun munakoisot itkeytyvät, kuutioi sipulit ja puolita tomaatit. Aseta pilkotut tomaatit uuninkestävään astiaan valmiiksi. Itketyksen jälkeen kuutioi munakoisoviipaleet ja aseta ne takaisin uunipellille. Rouhi munakoisojen päälle mustapippuria ja lisäsuolaa maun mukaan.

Laita munakoisokuutiot uuniin ja anna olla siellä kunnes pinta on ruskistunut, eli noin 15min verran. Laita pasta kiehumaan.

Kuullota sipuleita öljyssä noin 5min, jonka jälkeen lisää uunissa ruskistuneet munakoisot mukaan. Laita pilkotut tomaatit uuniin noin 10min ajaksi kunnes tomaatit ovat pehmenneet ja hieman paahtuneet. Lisää kattilaan loraus oliiviöljyä, valkoviini ja soijakastike. Lisää mausteeksi paprikaa ja chilimaustetta tässä vaiheessa maun mukaan. Sekoittele pari minuuttia kunnes munakoisot ovat imeneet itseensä nestettä ja makuja.

Lisää tomaattimurska ja loput mausteet (valkosipuli ja yrtit). Lisää tarvittaessa pastan keitinvedestä vettä max. desin verran kunnes kastikkeen koostumus on sopiva.

Valuta kidneypavut ja lisää ne mukaan kattilaan. Anna kuplia muutama minuutti.

Tarjoile keitetyn pennepastan ja halutessasi parmesaanin kanssa.

---

Ruokaa voi skaalata mielin määrin lisäämällä munakoisoja ja muita ainesosia. Tästä on saatu n. 16hlö ruokailulle oikein mainio ruoka, joka maistuu kylmänäkin.

Kastikkeen maku vain paranee jääkaapissa seuraavaan päivään 😋.

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Mausteinen mangokana
  • 8 2 Runebergintortut (vegaaninen)
  • 3 0 Banaanikakku (vegaaninen)
  • 1 0 Toscapiirakka (vegaaninen)
  • 1 0 Aito aioli (vegaaninen)
  • 2 0 Gnocci Limonello (vegaaninen)

Kommentit