5 273
5 273

Anjan Muffinssit

12 annosta 1 - 1,5 h

Raaka-aineet

150 g voita
2 dl sokeria
½ tl vanilja-aromia tai 1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
½ dl maitoa
2 ½ dl vehnäjauhoja (suklaaversio: korvaa ½ dl leivontakaakaolla)
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
* Täytteeksi
50-150 g Maun mukaan: rusinoita tai kuivahedelmiä, suklaahippuja, karamelleja, pursotettavaa paistonkestävää marmeladia, kreemiä tai Nutellaa
* Kuorrute
4 dl tomusokeria
2-3 rkl sitruunamehua
* muutama tippa karamelliväriä

Jaa resepti

Ohje

Ollessani pieni kesämökillä isoäitini Anja teki usein muffinsseja. Löysin samalta mökiltä viime vuonna muffinssireseptin mutta muistin myös isoäitini sanoneen että mökillä ei ollut vaakaa ja niinpä määrät piti arvioida.

Löytämäni resepti oli hieman kuiva joten minun piti yrityksen, erehdyksen ja muistikuvan avulla saada aikaan sama erittäin pehmeä ja makea rakenne kuin hänen muffinseissaan ja luulen että se on jotakuinkin onnistunut. Hän tarjoili ne vanilja-rusinaversiona ja ilman kuorrutetta (kuvassa), mutta olen koittanut tehdä tästä reseptistä muokattavan.

Jos haluat näistä leivoksista kevyempiä, käytä:

  1. 125 g voita
  2. 1 ½ dl sokeria
  3. 2 dl vehnäjauhoja

Muffinsseja tästä saa 12-14 kpl, riippuen vuokien koosta.

  1. Kuumenna uuni 200°C lämpöiseksi.
  2. Vatkaa pehmeä voi, sokeri ja vanilja vaahdoksi.
  3. Lisää munat, sitten maito ja sekoita tasaiseksi.
  4. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää niihin myös kuivat täytteet jos käytät niitä.
  5. Lisää kuivat aineet taikinaan ja sekoita juuri ja juuri sileäksi taikinaksi.
  6. Levitä paperiset muffinivuoat uunipellille tai ritilälle ja annostele taikina niihin kahden ruokalusikan avulla.
  7. Jos käytät pursotettavia taytteitä, pursota ne muffinssien sisään tässä vaiheessa.
  8. Paista muffinsseja uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.
  9. Jos haluat kuorrutuksen, anna muffinssien jäähtyä hieman ja sekoita tomusokeriin niin paljon sitruunamehua että saat paksun mutta vielä levittyvän sokerikuorrutteen.
  10. Levitä kuorrute muffinssien päälle ja koristele heti niin kuin haluat.

Samankaltaisia reseptejä

  • 8 0 Muffinssit marenkikuorrutteella
  • 123 5 Sitruuna Muffinssit
  • 3 0 Whoopie-leivokset
  • 1 1 Pinkit Muffinssit
  • 0 0 Kookosvohvelit ja mascarpone-valkosuklaavaahtoa
  • 103 10 Suklaa Muffinssit

Kommentit