Kesäinen nokkos-tabbouleh

30 - 60 min

Raaka-aineet

2 dl Bulguria
Kimppu Nokkosta
Kourallinen Pihlajan nuoria lehtiä
1 Tomaatti, tai kourallinen kirsikkatomaatteja.
1/2 Tuorekurkku
Sitruunan kuorta
3 rkl Sitruunamehua
1/3 tl Suolaa
1/2 Punasipuli
3 rkl Oliiviöljyä
Sekaan voi leikata myös persiljaa ja minttua.
Rouhittua mustapippuria

Jaa resepti

Ohje

Nokkos-tabbouleh on helppo ja herkullinen alkuruoka, tai lisuke pääruoalle. Muista kerätä vain nuoria nokkosia. Valmiin annoksen kruunaa syötävät kukat.

1.) Huuhtele ja sen jälkeen ryöppää nokkoset kiehuvassa vedessä viisi minuuttia. Valuta nokkoset ja leikkaa ne silpuksi. Ryöpätyt nokkoset muistuttavat pinaattia. Ryöppäyksessä mehevöityneet nuorten nokkosten pehmeät varret maistuvat myös hyvältä.

Huuhtele pihlajan nuoret lehdet ja irrota lehtiruoti pois. 

Pilko tomaatti ja tuorekurkku, josta on ensin poistettu siemenkota lusikalla.  Pilko puolikas punasipuli. Lisäsin joukkoon myös persiljasilppua ja oman puutarhan tuoretta minttua.

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja lisätään joukkoon puolikkaan sitruunan mehu, suolaa ja rouhittua mustapippuria.

2.) Huuhtele bulgur ja lisää se kiehuvan veden joukkoon. Muista lisätä keitinveteen suolaa. Keitä 20 minuuttia ja valuta bulgur. Anna jäähtyä. Sekoita jäähtynyt bulgur haarukalla irtonaiseksi ja sekoita joukkoon loput ainekset. Lisää lopuksi loraus oliiviöljyä.

Anna vetäytyä viileässä ennen tarjoilua.

Hyvää ruokahalua!

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 6 Kesäinen kurkkukastike kalalle
  • 5 19 Kesäinen salaatti 27.1.2016
  • 4 2 Kesäinen sillilautanen
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 3 4 Kesäinen perunasalaatti
  • 4 0 Mango-kookoskana

Kommentit