9 164
9 164

Kahvijuustokakku

15 annosta

Raaka-aineet

Pohja
200 g digestivekeksejä
100 g voita
Täyte
6 kpl liivatelehtiä
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
3 tl vaniljasokeria
4 dl kermaa
dl vahvaa kahvia
2 tl pikakahvimuruja
Kiille
2 dL vahvaa kahvia
2 rkl sokeria
1 tl pikakahvimuruja
2 kpl liivatelehtiä
Koristeeksi rouhittua suklaata

Jaa resepti

Ohje

  1. Keitä kahvi ja jäähdytä tarvitsemasi määrä.
  2. Sulata voi. Murskaa keksit, sekoita. Painele keksimassa irtoreunavuokan pohjalle. (Laita leivinpaperia vuokan pohjalle). Laita jääkaappiin siksi aikaa kun teet täytteen.
  3. Laita liivatelehdet (6kpl) likoamaan kylmään veteen. Vatkaa sokeri, vaniljasokeri, kerma vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja sekoita. Lisää ½dl:aan vahvaa kahvia 2tl pikakahvimuruja ja kuumenna mikrossa. Tarkista, että pikakahvimuru on sulanut. Purista liivatelehdistä vesi pois ja sulata liivatelehdet kuumennettuun kahviin. Sekoita “liivatekahvi” lopun kylmän kahvin (1dl) sekaan (saat siitä sopivan haaleaa, ei tarvitse odotella kahvin jäähtymistä.) Lisää kahvi tuorejuusto-kermavaahtomassaan ja sekoita hyvin.
  4. Ota pohja jääkaapista ja kaada täyte vuokaan. Tasoita pinta ja katso, että massaa on reunoja myöten, että ei jää aukkoja. Anna hyytyä jääkaapissa 2-3 tuntia, kunnes pinta tuntuu sormella koskiessa jämäkältä.
  5. Laita 2 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Kiillettä varten erota ½ dl kahvia 2 dl:sta kylmää kahvia. Lisää ½dl:aan 2rkl sokeria ja 1tl pikakahvijauhetta. Kuumenna mikrossa ja tarkista, että sokeri ja pikakahvimurut ovat sulaneet. Sulata kuumaan kahviin liotetut liivatelehdet. Lisää tähän kahviin loppu kylmä kahvi (1½dl), sekoita. Tarkista, etä kahvi on haaleaa, huoneenlämpöistä ja kaada kiille hyytyneen juustokakun päälle. Tarkista, että vuoka on suorassa jääkaapissa muuten saattaa käydä niin, että toisessa reunassa onkin paksumpi kerros kiillettä kuin toisessa.Anna hyytyä jääkaapissa n. 2-3 tuntia tai vaikka yön yli.
  6. Koristele kakku suklaarouheella.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Sippe1
Sopivaa ohjetta ei löytynyt valmiina, joten sovelsin ja testailin itse. Tämä on toinen kokeilu ja nyt on täydellinen. Tästä kakusta tulee todella silkkinen ja pehmeä, vaikka liivatelehtiä on 6kpl. Yksi vähemmän ja ei pysyisi leikattaessa kasassa. Kahvin makua voi säädellä oman maun mukaan mistä tykkää. Maistele täytettä onko sopivaa vai ei (aina puhtaalla lusikalla). Vaikka tuntuisi, että kahvia on tarpeeksi, laita vielä vähän lisää, koska maku laimenee hyytymisen aikana.