Köyhän Kampasimpukat (Litistetyt Perunat)

1 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

100 g pientä varhaisperunaa keitettynä
1 rkl kirkastettua voita
hyvä ripaus sokeria
hyvä ripaus fleur de sel- suolaa
2 tl paahdettua seasam- öljyä
1 tl hunajaa
varsisellerin lehtiä
hyvin hienoksi jauhettua kuivattua chiliä

Jaa resepti

Ohje

Tämä tehdään tähteistä/ylijäänneestä perunasta, joten sen keittoaikaa ei ole lisätty tekoaikaan.

Käytin egyptiläistä uudensadon perunaa ja aika pieniä sellaisia - kun ne litistetään, niin ne ovat aikalailla kampasimpukan kokoisia. Perunoiden tulee olla edellisenä päivänä keitettyjä ja jäähtyneitä, että tärkkelys tiivistyy perunassa.

Litistäminen tapahtuu esim. kahvimukilla. Itse käytin savista viilikippoa, jossa perunat olivat säilössä ja josta ne sitten popsin välipalaksi.

Litistäminen on helppoa tehdä niin, että laitat perunan työtasolle, oikeakätisenä laitat vasemmankäden etusormen kynsi alaspäin perunan viereen, työtasoa vasten (ja käsienpesusta ei tarvitse mainita, koska jokainenhan on pessyt ne ennen elintarvikkeiden käsittelemistä / keittämisen alkamista ja ruoan valmistamista?) - Katso, että painettavan astian keskiosa osuu perunan korkeimpaan kohtaan. Paina maltillisesti. Kun astia koskettaa sormeasi, tarkista litistetyn perunan paksuus - omilla "nakkisormilla" painan hiukan enemmän - kenellä on hintelät sormet, lopettaa kunnes astia hipaisee sormea. 

Kirkastettua voita pannulle ja perunat paistumaan. Lataa kaikki keskelle vierekkäin ja ÄLÄ koske seuraavaan 2 minuuttiin. Oma hellani ja pannuni (paksupohjainen ja pinnoitettu) käyttäytyvät omalla tavallaan. Kun kuulen "paistonääniä", niin madallan heti 6:sta 4:seen. Puikoilla/haarukalla liikuttelen hiukan paikasta toiseen, koska levy kuumenee epätasaisesti (vanhanajan hella)... 2 minuutin kuluttua tarkista väri. Jos jo hiukan ruskea, käännä yksitellen ympäri, etteivät murru pannulle.

Kun kaikki on käännetty aja taalerit taas keskelle yhteen ja ripottele päälle hyppysellinen sokeria ja paista 30 sek. Käännä perunat, tee pannun keskelle hiukan tilaa ja lisää hunaja. Liikuttele perunoita nostamatta edestakaisin pannulla, että jokaiseen tarttuu hunajaa (30 sek.). Käännä perunat ja mausta chilillä, suolalla (oman maun ja terveyden mukaan) ja silputuilla varsisellerin lehdillä. 

Tarkoituksella ei mustapippuria!!! 

Laita tarjolle. Sopivat lisukkeeksi kokolihalle ja ihan naposteltavaksi...

Hyvää Ruokahalua!

Helsinki, 25.04.2020

FM

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 3 Kampasimpukat ja fenkolisalaatti & punajuuret homejuustovaahdolla
  • 0 2 Kampasimpukat wasabivaahdolla
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 0 0 Kampasimpukat piri-piri
  • 0 2 Köyhän parsat
  • 2 2 Köyhän suklaakakku

Kommentit

FutoMaki
Oli kyllä maukas välipala...