8 324
8 324

Linssilasagne

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

6-8 kpl Täysjyvälasagnelevyjä
2 kpl Isoja tomaatteja
Öljyä paistamiseen ja voiteluun
n. 30-40 g Juustoraastetta (Pinnalle)
Kastike
1 kpl Sipuli
500 g Tomaattimurskaa
6 dl Maitoa
170 g Punaisia linssejä
n. 80-100 g Juustoraastetta
Mausteet
Mustapippuria
Suolaa
Chilihiutaleita
Pizzamaustetta

Jaa resepti

Ohje

  1. Kuori ja hienonna sipulit. Kuullota sipulit paistokasarissa tilkassa öljyä. Kaada kasariin tomaattimurska ja huuhtaise purkki vedellä (noin 0,5 dl) ja kaada kastikkeen joukkoon. Mausta ja anna kiehua n. 10 min. Lisää lopuksi joukkoon huuhdellut ja valutetut linssit.
  2. Kun tomaattikastike on kiehunut, lisää joukkoon n. 6dl maitoa ja anna keittyä vielä hiljalleen n. 5-10 min. Lisää joukkoon myös osa juustoraasteesta, sekoita ja lisää loput raasteesta.
  3. Voitele suorakaiteen muotoinen vuoka ja pilko tomaatit. Kaada vuoan pohjalle kastiketta ja levitä päälle lasagnelevyjä. Kaada uusi kerros kastiketta ja levitä päälle tomaattiviipaleet. Jatka vuoan koosta riippuen näin 1-2 kierroksen ajan. Viimeisen lasagnelevykerroksen päälle tulee vain kastiketta ja juustoraastetta.
  4. Paista uunin alatasolla 200 asteessa 30-40 minuuttia. Anna vetäytyä esim. folion alla peitettynä noin 10 minuuttia ennen tarjoamista.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Hennah_
Modattu K-Ruokakaupan reseptistä. Alkuperäinen resepti: https://www.k-ruoka.fi/reseptit/linssilasagne?gclsrc=aw.ds&gclid=CjwKCAiA58fvBRAzEiwAQW-hzYV-YMrCZ302fDAFzoidJE7NDbQ_47q34ZoR7hRitVf7bnvOHIC2GhoC1l4QAvD_BwE&gclsrc=aw.ds