153 464
153 464

Uunifetapasta

2 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

200 g fetaa tai salaattijuustoa
1 dl oliiviöljyä
1 rs kirsikkatomaatteja
valkosipulinkynsiä
pippuria
suolaa
rosmariinia

Jaa resepti

Ohje

Laita uuni lämpenemään 200 c ja pastan vesi kiehumaan.

Laita uunivuoan pohjalle tilkka öljyä, ettei feta tartu kiinni.

Nosta feta kokonaisena vuokaan.

Pese tomaatit, kuivaa ja laita vuokaan.

Leikkaa valkosipulinkynnet puoliksi, veitsen selällä paina kynsiä litteäksi ja lisää vuokaan.

Lorauta päälle öljyä, rouhi mustapippuria pinnalle, ripottele rosmariinia ja ripaus suolaa.

Nosta vuoka uuniin keskitasolle 15 minuutiksi. Tämän jälkeen nosta lämpö 225 c ja käännä uunin grillivastus päälle. Nosta vuoka ylätasolle ja paahda noin 10 minuuttia, mutta tarkkaile. Ota pois uunista, kun juusto on saanut kaunista väriä. 

Laita pasta kiehumaan sitten, kun vesi kiehuu ja valmista pastan ohjeen mukaan.

Kun molemmat ovat valmiina, sekoita keskenään ja tarjoile.

Tämä on Liemessä-blogin inspiroima resepti.

 

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Luumukastike paistille tai kinkulle
  • 2 0 Makaroni-vegesuikalesalaatti
  • 4 2 Omenaa & fetaa
  • 4 2 Mustikkainen fetasalaatti 17.7.2023
  • 0 0 Fetasalaatti
  • 2 0 Ihana kupliva mustikkajuoma

Kommentit