Täyteläiset Valkosipulietanat

1 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

12 Kpl Etanoita
2 Rkl Korkealaatuista oliiviöljyä
2 Rkl Kirkastettua voita
1-2 Kynttä Valkosipulia
Halutun vahvuista, tuoretta chiliä
1 Oksa Tuoretta timjamia
10 G Sinihomejuustoa
Muuta:
5 Dl Kiehuvaa vettä
Fleur de Sel- suolaa

Jaa resepti

Ohje

Helppo resepti, mutta oikeastaan paljon asiaa, että saadaan maukkaat ja hyvät etanat pöytään.

Raaka-ainevalintoihin olisi hiukan asiaa jo näin reseptin alussa:

Etanat, eivät vain ole etanoita. Niissä on eroja ja näin myöskin rakenteessa, sekä maussa. Tässä kertomani havainnot perustuvat omiin kokemuksiin ja omaan makuun, sekä mieltymykseen - jokainen menee kuitenkin loppupeleissä oman makunsa mukaan.

Viinimäkikotilo (Helix pomatia) on yleisin käytettävä etanalajike, joka tunnetaan myös Burgundin etanana. Nämä sopivat kooltaan hyvin siihen perinteiseen etanapannuun. Niissä on myös perinteinen maku, joka mielletään etanaksi.

Iso / raidallinen viinimäkikotilo (Helix Lucorum) on sitten isompi etana, mutta maullisesti myöskin mainio. 

Kerran olen erehtynyt ostamaan myös toisenlaisia etanoita (Achantinidae) eli afrikkalaisia jättietanoita, mutta niiden maku ja rakenne ei napannut ollenkaan. 

Sitten oliiviöljyyn. Pyrin suosimaan kylmäpuristettua Extra Virgin Oliiviöljyjä, joiden happo on korkeintaan 0,3%. Käyttötarkoituksesta riippuen se voi olla muutakin oliiviöljyä, mutta sitten harkitsen muutakin jo ihan valmistusteknisesti. Esim. pataruoat tehdään hauduttaessa toiseen oliiviöljyyn, mutta viimeistellään Extra Virgine oliiviöljyllä jne. Variaatioita on monia...

Kirkastettua voita? Kyllä vain!!! Joskus heran tuoma ”maitomainen” maku ei ole toivottua. Tässäkin tapauksessa suosin nimenomaan herattoman voin täyteläistä, voista makua. 

Sitten vielä muistio suolaan. Pääsääntöisesti pintamaustamiseen käytän gozolaista tai maltalaista suolakidettä. Varastosta löytyy myös espanjalaista ja ranskalaista, sekä englantilaista. Hifistelyä? Ehkä, mutta eri rakenteista löytyy käyttötarkoitus erilaiseen maustamiseen. Jokainen makunsa kukaan. Suola jodilla ei ole makuystäväni... 

Sitten vielä sinihomejuusto kaulitaan tässä läpi. En ole Aura- juuston ystävä ollenkaan. Liian suolainen ja kuiva minun makuuni. Näin ollen Gorgonzola, Roquefort (kaikki juustot), Saint Agur, Bleu d´Auvergne ja varsinkin viherhomejuustoista Österkron ovat suosikkejani parin muun rinnalla... Juuri äskettäin laitoin pizzalle muun juuston lisäksi tanskalaista sinihomejuustoa Blue Danube ja nappasi totellakin siinä yhdistelmässä...

Mutta nyt sitten vihdoinkin reseptiin:

Avaa etanapurkki ja valuta siivilässä hyvin jättäen siivilään. Laita vesi kiehumaan. Laita toinen pieni kattila tai pannu liedelle lisäten rasvat. Leikkaa valkosipuli (älä missään tapauksessa murskaa!!!) ja chili pieniksi kuutioiksi ja lisää rasvaan (ei lisättyä suolaa). Kiehauta. 

Kun vesi kiehuu, kaada se siivilään tasaisesti etanoiden yli. Nyt etanat ovat pesty tölkin liemistä (puhtaampi maku). 

Kuivaa etanat hyvin ja lisää ne rasva-mausteseokseen kiehauttaen 2 minuuttia. Lopussa lisää tuore timjami (vain lehdet). Nyt ne ovatkin valmiita tarjottavaksi.

Nosta reikäkauhalla tarjoiluastiaan ja kaada maltillinen määrä jo näin maustettua rasvaa päälle. 

Pintamausta suolalla oman maun ja terveyden mukaan.

Tarjoile tuoreen leivän kanssa oman makusi mukaan... 

Leivästäkin voisin luennoidan, mutta ei nyt ihan kaikkea yhteen reseptiin...  

En ole ruksinut mitään "ruokavalio"- osiosta. Vain keittoajan, pääraaka-aineen - EN MUUTA - ja auta kiesus, jos tähän yhdistetään muuta allergeeni- ja ruokavaliorajoitteisuutta!!! Tai mitään muutakaan...

 

Hyvää Ruokahalua,

Helsinki 16.03.2019

Copyright © FutoMaki

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

FutoMaki
Paljon tekstiä yksinkertaiseen reseptiin, mutta maku on kaikessa...