8 555
8 555

Voileipäkakku 7

Raaka-aineet

maksamakkaraa
kinkkusuikaleita, maustekurkkua
Ranskankermaa
ruohosipulituorejuustoa
juustoraastetta
mausteita oman mielen mukaan
vuokaleipää kokojyvä
majoneesia, maustamatonta tuorejuustoa, ruohosipulituorejuustoa.
koristeeksi
jääsalattia, ohkaisia kinkkusiivuja, minitomatteja, tuorettakurkkua,

Jaa resepti

Ohje

Leikkaa vuokaleivästä kuoret pois. Vuoraa pyöreäpohjainen vuoka kelmulla.

Laita maksamakkara, kinkkusuikaleet, ranskankermaa, ruohosipulijuusto, maustekurkku isompaan kulhoon ja sekoita sekaisin kaikki vaikka sähkövatkaimella tai vaikka haarukalla.

Laita lautaselle vettä ja kostuta siinä leipien sivut sitämukaan kun alat vuoraamaan vuokaa. Laita kerros täytettä ja sitten toinen leipäkerros  samanlailla, taas täytettä ja viimeinen kerros on sitten leipäkerros. Kerroksia voi tehdä enemmänkin mutta minä tein pienemmän kakun joten kaksi täytekerrosta mahtui vain vuokaan.

Peitä kulho kelmulla ja pistä vuorokaudeksi jääkaappiin. Pieni paino oisi ihan hyvä siinä päällä.

Tee kuorrutusta varten tahna maustamattomasta tuorejuustosta, ruohosipulijuustosta ja majoneesista. Lisää suolaa ja pippuria jos tarvitsee.

Päällystä kakku ja koristele sitten kinkkuruusuilla,tomattiruusuilla, jääsalaatilla  tai mitä nyt mieleen juolahtaa.

 

Idea on jostain ulkolaisesta lehdestä muokattu omaan makuun.

Minä laitoin myös puolukkaa koristeeksi.

Ainemääriä en laittanut kun jaoin vähän sinne ja tänne maistellen että maistui omaan suuhun maut.

Tein samaan aikaan myös toisen kakun joten vaihtelin mausteita.

 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

naija
Yksinkertainen ja helppo, maistuu aina kaikille. ;o))