Raaka-aineet
600 g | Jimbee- melonia (kypsä) |
60-70 g | Bresaola- kinkkua |
mustapippuria myllystä | |
Muuta: | |
---|---|
paahdettua maalaisleipää | |
voita |
Ohje
Ota kinkku huoneenlämpöön ja avaa paketti.
Halkaise meloni pituussuunnassa isolla veitsellä ja poista siemenet ruokalusikalla. Halkaise puolikas pituussuunnassa kahtia ja kumpikin lohko vielä kerran kahtia niin, että nyt on on 4 lohkoa yhdestä puolikkaasta.
Ota pienempi veitsi ja irroita meloninliha kuoresta kuoren ja hedelmälihan rajaa noudattaen. Jätä helmäliha kuitenkin kuoren päälle ja leikkaa haarukkapaloiksi. Jätä kärkipalat paikoilleen ja työntele muut palat vuorotellen oikealle ja vasemmalle (katso kuvaa). Tiedän, että tämä on niin "vanhanaikaista", mutta toimii ja näytää siltä, ettei ole vain lätkäisty lautaselle, mutta teettää vain vähän työtä.
Mausta mustapippurilla myllystä. Nosta vasta nyt lautaselle, jolla haluat tarjoilla. Näin tehden lautanen pysyy siistinä - se pippuri ympäri lautasta ei ole kiva näky.
Nyt laita kinkkuruusukkeet lohkojen väliin. Käytin italialaista naudan ilmakuivattua kinkkua. Toimii myös italialaisella Parma- kinkulla tai espanjalaisella Serrano- kinkulla. Henkilökohtaisesti en tässä suosi savustettua Schwarzwaldin kinkkua, mutta jokainen makunsa mukaan...
Paahda maalaisleipäsiivut ja tarjoile.
On gluteeniton, kun vaihdat leivän gluteenittomaksi. On sokeriton, koska ei lisättyä sokeria, mutta ei vähähiilihydraattinen, koska meloni on todella makea luontaisesta sokeristaan.
Hyvää Ruokahalua!
Helsinki 25.06.2018
Lähetä käyttäjälle yksityisviesti