83 941
83 941

Mansikkapiirakka

30 - 60 min

Raaka-aineet

POHJA:
3 dl vehnäjauhoja
150 g voita tai leivontamargariinia
n.1 dl sokeria
1 kananmuna
0,5 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
500 g mansikoita (pakaste)
sokeria
500 g MAITORAHKAA
1 tl vaniljasokeria

Jaa resepti

Ohje

Pohja:

Sekoita voimakkaasti voi tai margariini ja sokeri keskenään.

Sekoita jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe yhdeksi seokseksi.

Lisää puolet seoksesta rasva-sokeri-seoksen joukkoon.

Lisää kananmuna ja sitten loput kuiva-aineseoksesta.

Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja muotoile vuoan mukaiseksi.

Täyte:

Sulata 400g mansikoita esimerkiksi mikrossa. Valuta ylimääräinen neste pois. Voit säästää sen vaikka mansikkamehuksi :)

Muussaa sulaneet mansikat haarukalla ja makeuta sokerilla.

Levitä mansikkaseos piirakkavuokaan taikinan päälle.

Sekoita vaniljasokeri rahkan sekaan.

Levitä rahka mansikkaseoksen päälle piirakkaan.

Koristele n.100g tai haluamallasi määrällä kohmeisia mansikoita.

Paista uunissa keskitasolla 200 asteessa n.30-35 minuuttia.

 

Huom. Rahkan levittäminen mansikkaseoksen päälle on hieman haasteellista, mutta vaikka ulkonäkö ei olisi parhaasta päästä, maku on herkullinen ;)

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit