Oliivi-tomaatti-nyhtökaura-uunivuoka

1 - 1,5 h

Raaka-aineet

Ainekset:
2-3 dl Riisiä
0,9 l Vettä
240 g Gold&Green Nyhtökaura (Tomato)
1 prk Valkosipulitäytteisiä oliiveja
2 rasiaa Kirsikkatomaatteja
n. 1 dl Oliiviöljyä tai avokadoöljyä
Mausteet:
2 tl Meiramia
2 tl Timjamia
2 tl Paprikajauhetta
2 tl Suolaa/Yrttisuolaa
2 tl Mustapippuria
1 tl Valkopippuria
1 tl Chilijauhetta

Jaa resepti

Ohje

Helppo uunipata nyhtökaurasta. Riisit tulevat padan pohjalle, joten niitä ei tarvitse keittää erikseen lisukkeeksi. En ole juurikaan nyhtökauran ystävä, mutta tämä ruoka on vain jostain syystä hyvää! Tein tätä ennen aina kanankoivista tai kanafileistä, mutta kokeilin jossain vaiheessa vaihtaa kanan nyhtökauraan, ja toimii aivan yhtä hyvin. Päämakuina ovat tomaatti ja oliivi.

 

1. Laita uuni kuumenemaan n. 225 asteeseen.

2. Levitä reilusti oliiviöljyä ison uunivuoan pohjalle. Ripottele öljyn päälle riisit ja nyhtökaurat. Lisää mausteet ja vesi. HUOM! Älä laita kirsikkatomaatteja ja oliiveja vielä, sillä ne eivät kestä tuntia uunissa palamatta.

3. Työnnä vuoka uuniin n. puoleksi tunniksi, jonka aikana veden pitäisi haihtua noin puoleen.

4. Ota vuoka uunista lisätäksesi pinnalle tomaatit ja oliivit kokonaisina. Voit valuttaa vielä oliiviöljyä varsinkin tomaattien pintaan.

5. Työnnä vuoka taas uuniin noin puoleksi tunniksi, tai kunnes loppu vesi on haihtunut ja tomaatit ovat hieman ruskistuneet ja osa jopa poksahdelleet auki.

6. NAUTI!

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 3 Couscous-salaatti
  • 4 0 Mango-kookoskana
  • 9 1 Jauheliharisotto
  • 3 1 Meksikolainen jauhelihakastike
  • 4 0 Punakaalilaatikko nyhtökauralla
  • 1 2 Juustosalaatti

Kommentit

lilistaja
Mausteita sopii muokata oman maun mukaan! :)