Raaka-aineet
POHJA | |
---|---|
1,2 dl | vehnäjauhoja |
6 rkl | sokeria |
1 tl | leivinjauhetta |
ripaus suolaa | |
3 rkl | öljyä tai sulatettua voita |
3 | kananmunaa (keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna) |
1 tl | vaniljauutetta |
TÄYTE | |
900 g | tuorejuustoa (Philadelphia) |
3,8 dl | sokeria |
0,6 dl | maissitärkkelystä |
1 rkl | vaniljauutetta |
2 | kananmunaa |
1,8 dl | vispi- tai kuohukermaa |
LISÄKSI | |
pakastemansikoita ja sokeria |
Ohje
Vatkaa keskenään jauhot, 2 ruokalusikallista sokeria, leivinjauhe, suola, öljy ja keltuaiset. Seoksesta tulee hieman murumaista.
Vatkaa valkuaiset erikseen kovaksi vaahdoksi. Lisää sen joukkoon loput sokerista (4rkl). Sekoita valkuaisvaahto ja vaniljauute keltuaistaikinan joukkoon.
Levitä voidellun ison irtopohjavuoan pohjalle ja paista 175-asteessa noin 15 minuuttia.
Pohjan ollessa uunissa, valmista täyte.
Vatkaa 300g tuorejuustoa, 0,8 dl sokeria ja maissitärkkelys keskenään sileäksi. Lisää loput tuorejuustot, sekä sokeri ja vaniljauute. Vatkaa mukaan munat yksi kerrallaan. Kaavi kulhon reunoiltakin täyte mukaan, jotta seos on tasaista. Lopuksi vatkaa joukkoon kerma.
Lisää täyte pohjan päälle. Jätä kohoamisvaraa.
Vuoraa irtopohjavuoka tarkasti foliolla (muutama kerros.). Nosta irtopohjavuoka isompaan vuokaan tai syvälle uunipellille, mihin lisäät kuumaa vettä niin paljon, että peittää muutaman sentin irtopohjavuoasta. Nosta vuoat varovasti uuniin (175-asteeseen) ja paista noin 1,5 tuntia. Sen jälkeen ota uuni pois päältä ja anna kakun olla uunissa vielä puoli tuntia. Jäähdytä kunnolla ensin huoneenlämmössä ja sitten jääkaapissa.
Nautiskele seuraavana päivänä.
Tee kakun kanssa halutessasi mansikkamelba. Soseuta sulaneet mansikat sokerin kanssa. Lisää mukaan vettä tai mehua nesteeksi jos tarvitsee.
Lähetä käyttäjälle yksityisviesti