Raaka-aineet
1 kg | kuhaa fileinä |
150 g | tuoreita herkkusieniä |
1 pieni | Sipuli |
2 dl | kuivaa valkoviiniä |
1 rkl | oliiviöljyä |
1 rkl | sitruunamehua |
2 rkl | voita tai margariinia |
suolaa, pippuria | |
Viinikastike: | |
3 dl | kalalientä |
2 rkl | voita |
2 rkl | vehnäjauhoja |
1 dl | ruokakermaa |
1 kpl | munan keltuainen |
3 rkl | sulatettua voita |
1 rkl | sitruunamehua |
suolaa, pippuria |
Ohje
Huuhdo ja hakkaa sienet hienoksi, mutta säästä 10 lakkia pinnalle koristeluun.
Kiehauta sienet ja sipuli rasvassa. lisää sitruunamehu, kun sipuli on pehmennyt.
Voitele vuoka paistoliemellä ja laita kuhafileet pohjalle. Ripottele mausteet pinnalle. Levitä päälle sienet ja sipuli. Lisää viini.
Peitä vuoka foliolla ja kypsennä kala uunissa 200C n. 20min.
Ota vuoka uunista ja siivilöi liemi kattilaan. Keitä liemi kokoon, kunnes on jäljellä n. 2½ dl. Sekoita yhteen voi ja jauhot, lisää se nokareina liemeen ja vatkaa kastike sakeaksi.
Lisää puolet kermasta. Keitä 5 min. Sekoita keltuainen loppukermaan ja sekoita se kastikkeeseen.
Keitä kastiketta heikolla lämmöllä ja vatkaten sakeaksi ja kuohkeaksi.
Kaada sulatettu voi kastikkeeseen ja sekoita. Mausta kastike.
Kaada kastike kalan päälle ja koristele.
Tarjoile riisin kanssa.