11 924
11 924

Rahkapullat sekä rahkapullapiirakka

1,5 - 2 h

Raaka-aineet

Pullataikina
5 dl maitoa
50 g hiivaa
1-2 munaa
2 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl hienonnettua kardemummaa
n.1 kg vehnäjauhoja
200 g voita
TÄYTE
1 dl kuohukermaa
1 prk MAITORAHKAA
1 prk kermaviiliä
1 dl sokeria
1 pienen sitruunan mehu
2 munaa
2 rkl perunajauhoja tai maissijauhoja
2 tl vaniljasokeria

Jaa resepti

Ohje

Tee pullataikina.

Kuumenna maito kädenlämpöiseksi.

Murenna hiiva maitoon ja lisää muna, suola, sokeri ja kardemumma.

Sekoita osa jauhoista joukkoon ja vatkaa voimakkaasti, että taikinaan saadaaan hyvä sitko.

Lisää loput jauhoista sekä pehmeä tai sulatettu voi.

Alusta taikina kimmoisaksi ja käsistä sekä kulhon reunasta irtoavaksi.

Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa muovin tai leivinliinan alla 30-60 minuuttia.

Tee rahka.

Sekoita kaikki aineet keskenään.

Leivo pullataikinasta mieleisesi määrä pullia ja loput taikinasta taputtele voideltuun piirakkavuokaan.

Painele pulliin keskelle aika suuri ja leveä kuoppa, kaada rahkaa kuoppiin ja paista pullat 225 asteessa 8-10 minuuttia.

Kaada loputa rahkasta pullataikinan päälle piirakkavuokaan ja paista 200 asteessa noin puolituntia. Tarkista välillä että piirakka ei pala.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

johanne