6 933
6 933

Pannacotta-leivokset

Raaka-aineet

Pannacotta
4 dl kermaa
1 dl vaahtoutuva vaniljakastike
3 kpl liivatelehtiä
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl vaniljarahkaa
keksejä, voita, valkosuklaata, tummaa suklaata, koristeita

Jaa resepti

Ohje

 

Tästä satsista tulee ainakin 16 pikkasta leivosta. Halkaisija tässä silikonimuotissa pohja on vain siis vajaa 5 cm. Minulla kun näitä silikonivuokia on kaksi, laitoin lopun pannacotan laseihin hyytymään. 

 

- Ensiksi tein pikkaset keksipohjat (12 kpl) murustaen muutaman vaniljakeksin ja siihen sulaa voita pikkasen joukkkoon että saa tehtyä pohjat. En mitannut tarkemmin. Eli pieneen pyöreään muottiin (pikkasen pienempi kuin se silikonimuotti) reilu teelusikallinen keksimurua ja töpöttelin sen tasaiseksi leivinpaperin päälle. Ne sitten jääkaappiin odottamaan.

 

- Seuraavaksi sulatin valkosuklaata (yksi levy) vesihauteessa ja pullasutilla voitelin reilusti silikonimuotit. Nekin sitten jääkaappiin odottamaan täyttämistä.

 

- Täytteessä sekoitin kaikki aineet sekaisin, paitsi rahkan ja liivatteet. Nopea kiehautus kattilassa, liivatteet sulatetaan joukkoon. Kun on sopivasti jäähtynyt voi rahkan sekoittaa joukkoon.

Sitten täytetään silikonimuotit melkein täyteen.

 

- Lopuksi laitetaan varovasti keksi keskelle leivosta ja annetaan hyytyä vuorokausi jääkaapissa.

 

-Laitoin tunniksi kaikki pakkaseen ennen koristelua, kun kävikin niin että pannacotta lähti muotista, mutta suklaa ei, hih!

 

- Koristellaan vaikka suklaalla ja marmeladikarkeilla...

 

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Tyrni-valkosuklaavaahto
  • 3 1 Puolukkavalkosuklaakakku
  • 7 2 Vaniljajuustokakku
  • 4 4 Morsiamen triplaunelma
  • 0 0 Mansikka-Vanilja-Tummasuklaamoussekakku
  • 34 24 Suklainen juustokakku

Kommentit