2 414
2 414

Pizza

Raaka-aineet

Jaa resepti

Ohje

Ainekset

Pohja:

6 dl vehnäjauhoja

1/4 tl kuivahiivaa

1 tl hienoa merisuolaa

3 dl  kylmää vettä

Kastike:

1 prk (400 g) laadukasta tomaattimurskaa (esim. Mutti)

2 valkosipulinkynttä

2 rkl oliiviöljyä

1 rkl vaaleaa balsamietikkaa

1 tl sokeria

1/2 tl suolaa

1/4 tlmustapippuria myllystä

Täytteet:

3 (à 125 g) palloa mozzarella di bufala -juustoa

100 g parmesaanijuustoa

1/2 ruukkubasilikaa

LIsäksivehnäjauhoja

leipomiseenoliiviöljyä

 

Valmistusohje

  1. Sekoita jauhot, hiiva ja suola kulhossa. Lisää kylmä vesi vähitellen esimerkiksi puuhaarukalla sekoittaen. Sekoita vain sen verran, että taikina on tasaista, älä vaivaa. Taikinan kuuluu olla melko löysää. Peitä kulho keittiöliinalla ja jätä se huoneenlämpöön 12–24 tunniksi. Taikina kohoaa noin kaksinkertaiseksi.
  2. Kaada tomaattimurska pieneen kattilaan. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet ja lisää ne kattilaan öljyn, balsamietikan, sokerin, suolan ja mustapippurin kanssa. Keitä 10 minuuttia hiljaa poreillen. Anna kastikkeen jäähtyä.
  3. Valuta mozzarellapallot hyvin ja leikkaa ne viipaleiksi. Raasta parmesaani.
  4. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen, jätä tyhjä uunipelti kuumenevaan uuniin. Ota kolmasosa taikinasta jauhotetuin käsin leivinpaperille. Levitä taikina ohueksi pizzapohjaksi (ø 25 cm) käsin taputellen, jauhoja apuna käyttäen.
  5. Levitä pizzapohjalle tomaattikastiketta, mozzarellaviipaleita ja parmesaaniraastetta. Ota uunissa ollut pelti ulos, vedä pizza leivinpapereineen kuumalle pellille ja siirrä pizza uuniin. Paista 10 minuuttia.
  6. Pyöräytä basilikan lehdet oliiviöljyssä ja lisää ne tulikuuman pizzan päälle. Tee loput pizzat samalla tavalla.
  7. Pirskottele valmiiden pizzojen päälle oliiviöljyä.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit