Pinaatti-lehtikaali-katkarapu pizza

6 annosta

Raaka-aineet

2 dl vettä
2 tl kuivahiivaa
1-2 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl sokeria
1 rkl öljyä
Täyte
2 isoa kourallista tuoretta pinaattia
2 isoa kourallista tuoretta lehtikaalia ( neljä lehteä )
1 pussi isoja katkarapuja (180g)
1 dl oliiveja
1-2 dl juustoa
2 dl tomaattimurskaa
Marinadi katkaravuille
1 chili
1 valkosipulinkynsi
2 rkl öljyä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl sitruunamehua
suolaa
pippuria

Jaa resepti

Ohje

 

 

Tee ensin pizzapohja:

Lämmitä vesi hiukan kädenlämpöistä kuumemmaksi. Lisää kuivahiiva ja sokeri desiin jauhoja. Sekoita kuivahiiva-jauhoseos ja suola veteen. Alusta jauhoja taikinaan vähitellen. Lisää öljy. Kohota taikinaa lämpimässä paikassa n.15min

Sillä aikaa kun pizzapohja kohoaa, sulata katkaravut lämpimässä vedessä, huuhtele ne ja valuta. Tee marinadi johon leikkaat chilin (itse käytin yhden pienen Rawit cabe chilin) ja valkosipulin hienoksi. Lisää öljy, soija, sitruunamehu ja suola & pippuri. Puolita oliivit ja heitä katkarapujen sekaan.

Tee muu täyte valmiiksi. Kiehuta kattilassa hieman vettä, heitä mukaan pinaatti ja ruodostaan revitty lehtikaali. Keitä noin minuutin ajan. Nosta vihreät pois kattilasta ja purista esim paperin avulla vesi pois tai käytä salaattilinkoa. Itse lisäsin tässä vaiheessa lehtien sekaan 1 tl voita antamaan makua. 

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Kauli taikina jauhotetun kaulimen avulla tasaiseksi. Lisää tomaattimurska, pinaatti, lehtikaali, katkaravut ja oliivit tasaisesti taikinan päälle. Siivuta juustoa pizzan päälle oman makusi mukaan.

Paista 225-asteisessa uunissa n.15-20min

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 1 Mozzarella kana pinaatti pizza
  • 3 2 Herkku pizza
  • 0 0 Inkivääri-persikkakanaa uunissa
  • 4 6 Mehevä pizza (iskander)
  • 0 3 Tonnikala-broileri pizza
  • 0 0 Mausteinen mangokana

Kommentit

1230843841
Halusin tehdä terveellisen ja maukkaan pizzan. Kaupassa pyörimisen jälkeen mukaan tarttui tällaiset raaka-aineet + mitä kaapista löytyi. Olin kieltämättä super yllättynyt miten hyvää pizzasta tuli! Aivan huikea onnistuminen ekalla lehtikaali-pinaatti pizza yrittämällä! Kokeile ja kerro mitä mieltä olit.