4 856
4 856

Kahden kaalin poropiiras

8 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

Pohjataikina
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl muusijauhetta tai 2dl perunahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
125 g margariinia
150 g pakastettua pinaattia
TÄYTE
1 pieni purjo
1 pieni kukkakaali
1 pussi pakastettua parsakaalia (200g)
n.100 g savuporoa
200 g valkosipulista tuorejuustoa
2 munaa
1 valkosipulinkynsi
n.1/2 tl suolaa
n.1/2 tl mustapippurirouhetta
1 tl timjamia
1 dl emmentaljuustoraastetta
Pinnalle
1-2 dl emmentaljuustoraastetta

Jaa resepti

Ohje

Sekoita pohjataikinaa varten kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon pehmeä rasva sekoittaen.

Lisää sulanut pakastepinaatti ja sekoita taikina tasaiseksi.

Taputtele taikina vuokaan (halkaisija 26-28cm) myös reunoille.

Halkaise purjo, huuhdo se ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Hauduta purjoviipaleita mikrossa noin 2 minuuttia. Irrota kukkakaalista kukinnot ja keitä niitä vedessä noin 5 minuuttia. Valuta hyvin.

Leikkaa poro pieniksi kuutioiksi.

Levitä taikinan päälle puolet porikuutioista, purjoviipaleet, sulaneet parsakaalit, kukkakaalit ja loput porokuutioista.

Sekoita tuorejuuston joukkoon munat. hienonnettu valkosipulinkynsi sekä mausteet ja juustoraaste. Kaada seos vuokaan täyteaineiden päälle.

Painele halutessasi muutama kirsikkatomaatin puolikas koristeeksi pinnalle. Ripottele päälle juustoraastetta.

Paista piirakkaa 200 asteessauunin alimmalla ritilätasolla 35-45 minuuttiavuoan koosta riippuen. Jos pinta ruskistuu liikaa kypsymisen loppuvaiheilla peitä se foliolla.

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 1 Kahden kaalin sosekeitto
  • 2 0 Budapest-torttu
  • 7 7 Kahden kaalin sosekeitto 17.9.2019
  • 1 0 Juusto poropiiras
  • 6 7 Kahden kaalin jauhelihapaistos
  • 1 0 Samettinen passionjuustokakku

Kommentit

johanne
Tosi herkullista!!=D