Peruna - kasvis paistos

6 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

10 kpl Perunaa ( minulla suht pieniä, golf pallon kokoisia)
450 g Parsakaali (pakaste)
290 g Kidney papuja (go-green)
290 g Punaisia linssejä (go-green)
150 g Gouda raastetta
2 dl Kermaa
1 kpl Kasvisliemikuutio
4 tl Yrttisuola sekoitusta (2 tl per kerros)

Jaa resepti

Ohje

Herkullinen kasvispaistos!  

Esikeitin perunoita 8 min kasvisliemessä ja lisäsin sekaan vielä 3 minuutiksi parsakaalit. Ihan vaan ajatellen että uunissa ei tarvitse kärventää papuja ja linssejä. 

  1. Pese ja kuori perunat, laita veteen kiehumaan, lisää kasvisliemikuutio. Keitä perunoita n. 8min 
  2. Lisää joukkoon parsakaalit (pakaste), voi käyttää myös tietenkin tuoreita.
  3. Huuhtele kidnay pavut ja linssit kylmässä vedessä, kaada kulhoon ja sekoita keskenään
  4. Anna perunoiden hieman jäähtyä, paloittele perunat
  5. Laita uunivuokaan vuorotellen perunaa, parsakaalia, papu-linssi sekoitusta (minulla riitti kahteen kerrokseen)
  6. Mausta ensimmäinen kerros
  7. Lisää Gouda raaste
  8. Toista sama uudestaan toiseen kerrokseen. 
  9. Kaada kerma tasaisesti laatikon päälle. (voi olla että tuo 2dl on himen liikaa, mutta....)
  10. Paista uunissa n. 20min

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 3 Jamie Oliverin Irlantilainen paistos padassa
  • 0 0 Raikas appelsiinirahka
  • 2 3 Peruna galette 8.11.2024
  • 5 3 Linssi-papupata
  • 0 0 Lämmin katkarapu linssi salaatti
  • 6 14 Peruna & sipulikeittoa rippeistä 30.7.2016

Kommentit

Isikokkaa
En voi kehua, että olisin mikään kasvissyöjä. Mutta tämä oli melkoisen hyvää!! Juustoa on melko maltillisesti ja kermankin varmasti voi jättää halutessaan pois.