Kinuskinen juustokakku

8 annosta

Raaka-aineet

POHJA
250 g lotus tai bastogne-keksejä
80 g sulatettua voita
JUUSTOKAKKU
900 g Philadelphia-tuorejuustoa
2,4 dl sokeria
2 rkl pehmeää voita
5 kananmunaa
1 tl vaniljauutetta
KINUSKI
3 dl sokeria
0,5 dl vesi
0,5 tl sitruunamehua
2,5 dl kuohukermaa
KORISTEEKSI
toffeekarkkeja

Jaa resepti

Ohje

Pane uuni kuumenemaan 175-asteeseen.

Sulata pohjan voi. Murenna keksit esim. monitoimikoneella ja sekoita voin kanssa. Painele keksiseos irtopohjavuoan pohjalle. Paista 10 minuuttia.

Vatkaa tuorejuusto ja sokeri sileäksi keskenään. Vatkaa mukaan PEHMEÄ voi. Sitten kananmunat yksi kerrallaan ja lopuksi vaniljauute. Lusikoi seos pohjan päälle ja tasoita. Vuoraa irtopohjavuoka kaksinkertaisella foliolla ja laske vuoka vesihauteeseen toiseen isompaan vuokaan niin, että vettä on vuoan puolessa välissä asti. (Laita valmiiksi kuumaa vettä.) Paista uunin alatasolla noin 1h15min tai kunnes on hyvin hyytynyt. Jäähdytä kakku yön yli.

Kuorrutetta varten sulata pienessä kattilassa sokeri kermaan, veteen ja sitruunamehuun. Keittele noin 8-10 minuuttia, tai kunnes seos muuttuu kinuskimaiseksi. Tämä voi välillä vaatia hieman aikaa. Älä sekoittele koko aikaa. Kun seos muuttuu hieman rusehtavan oranssiksi, se on valmista. Jos keität liikaa, kinuskista tulee liian kovaa leikattavaksi, kun jäähtyy. Anna jäähtyä muutamia minuutteja, sitten kaada seos varovasti kakun päälle(anna kakun olla vielä irtopohjavuoassa, ettei kinuski valu reunoilta pois). Anna jähmettyä kakun päälle ja koristele.

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Passionruudut
  • 8 3 Suklaapyörteinen juustokakku
  • 4 0 Kinuskinen Appelsiini Kakku
  • 8 6 Kinuskinen viinimarjapiirakka (3.8.08)
  • 23 1 Jouluinen juustokakku
  • 4 1 Manhattanin juustokakku

Kommentit

aromaticum
Tein tämän pääsiäiskakuksi ja maistui kaikille. Kuorrutteen kanssa pitää vain olla varovainen, ettei keitä kinuskista liian kovaa. Herkullinen kokonaisuus :)