Kaalikääryleet

Raaka-aineet

n. 1,5 kg keräkaali
vettä ja suolaa tai kasvisliemikuutio
Täyte:
1,5 dl riisiä + vettä ja kasvisliemikuutio
1,5 dl soijarouhetta tai 200 g herkkusieniä
soijakastiketta / suolaa
1 sipuli silputtuna
rasvaa
2 tl kuivattua meiramia
1 tl paprikajauhetta
mustapippuria
2 dl kasvipohjaista ruokakermaa
Pinnalle:
siirappia ja margariinia

Jaa resepti

Ohje

Koverra kaalin kantaa pois puukolla ja keitä sitten kokonaista kaalia isossa kattilassa maustetussa vedessä, irrottele lehtiä sitä mukaa kun kypsyvät ja irtoavat.

Keitä riisi ja paista pannulla joko turvotettua soijarouhetta tai paloiteltuja herkkusieniä sekä sipulia. Mausta ja lisää riisi sekä kerma seokseen.

Annostele täytettä noin 2 rkl lehdelle ja rullaa napakoiksi kääryleiksi (16-20 kpl) voideltuun laakeaan uunivuokaan saumapuolet alaspäin.

Valuta pinnalle siirappia ja rasvanokareita ja paista kääryleitä 200 asteessa kunnes niiden pinta ruskistuu.

Käännä kääryleet ja valele niitä vuokaan kertyneellä liemellä. Paista vielä 175 asteessa 40-60 min.

Tarjoa lisänä ketsuppia ja / tai puolukkahilloa.

Samankaltaisia reseptejä

  • 8 2 Kaalikääryleet
  • 3 1 Kaalikääryleet
  • 3 0 Kaalikääryleet
  • 5 3 Kaalikääryleet
  • 2 0 Porsaanfileetä luumukastikkeessa
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike

Kommentit