2 652
2 652

Punssinmakuinen kahvikakku mansikoilla

Raaka-aineet

2 kanamunaa
1 dl sokeria
½ dl ohrakasta
½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
n 20 kpl punssisuklaanappeja
2½-3 dl kuohukermaa
mansikoita
hyytelösokeria
Punssia tai mehua kostutukseen

Jaa resepti

Ohje

Voitele ja korppujauhoita vuoka. Pieni n puolet punssinapeista.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, sekoita kuivat aineet ja lisää munavaahtoon. Kääntele pienityt punssinapit varovasti taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja paista n 200 asteessa 20-30 min (uunista riippuen) kokeile kakun kypsyyttä tikulla. Kakun jäähtyessä siisti mansikat ja leikkaa puoliksi (pakaste mansikat kin käyvät) Tee kostutusvesi vähän punssia ja vettä tai sitten ihan vain appelsiini- tai sitruunamehulla käy mainiosti. Lisää mansikat kakun päälle ja tee hyytelösokerista kiille  mansikoiden päälle(pakkauksen ohjeen mukaan.) Laita nyt kakku jääkaappiin odottelemaan vaikka seuraavaan päivään. Vähän ennen tarjoilua vatkaa kerma+ sokeria ja halutessasi taas voit tipauttaa muutaman tipan punssia. Laita pursotinpussiin vaahto ja koristele kakun reunat. Lisää koristeeksi loput punssisuklaanapit.

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 0 Munaton kahvikakku
  • 2 0 Luumupannacotta
  • 2 1 Pähkinäinen kahvikakku
  • 5 8 Raparperikeitto mansikoilla
  • 0 0 Minttusuklainen kahvikakku
  • 5 1 Mustikka-valkosuklaa kahvikakku

Kommentit

naija
Tämä on aikuisten kahvikakku, tietenkin jos jättää punssit pois ja korvaa jollakin muilla suklaanapeilla saa lapsetkin sitten kakkua. Hyvää oli!!!!